天高く馬肥ゆる秋

Yhteiskeittiössämme on hämmentävä mikro, johon ei tarvitse laittaa mitään aikaa, vaan se pysähtyy automaattisesti sitten kun kokee ruoan olevan tarpeeksi lämmintä. Tämä on nyt viimein sitä japanilaista huippuelektroniikkaa.

Märkäisä ja sateisa viikonloppu. Myös hauska ja vähän absurdi viikonloppu. Perjantaina menimme suomalaisporukalla izayakaan. On ihanaa saada puhua välillä suomea ja nauraa vedet silmissä. Lukiovaihdossani sain puhua suomea koko vuoden aikana ehkä vajaa kymmenen kertaa. Lukiovaihto Japanissa on muutenkin aika pimeä juttu. Mutta sen valossa yliopistovaihto tuntuu kahta mainiommalta.

Lauantaina menin syyskuussa tutustumani japanilaisen synttäreille erääseen baarin, jota pitää suomalaisen ja japanilaisen poika (äh, miten suomeksi voi ilmaista "haafun" järkevästi?), joten taas sain puhua suomea! No siellä oli toki sitten muutakin porukkaa (joista kaksi suomalaista) ja puhuimme syvällisistä aiheista kuten Edo-kauden aikaisista nimityksistä sukupuolielimille... Juttelin myös hauskan australialaisen kanssa, jonka kanssa puhuimme koko illan japania ja jossain vaiheessa joku huomautti sen olevan omituista, mutta maassa maan kielellä, sanon minä. Puhun japania luontevammin ja sujuvammin kuin englantia, ja austalialainen puhui täydellistä japania, joten englannin puhuminen se vasta olisi pöhköä ollutkin. Tajusin muuten tässä yksi päivä, mitä englannista tulee mieleen. Tehosekoittimessa laitetut ruoat. Siis että kaikki englannin sanat on silleen... mössättävä suussa. Ei siinä mitään tietenkään. Soseruoat voivat olla ihan hyviä.

Menimme sieltä sitten jossain vaiheessa porukalla... jonnekin toiseen baariin. Baariin piti mennä outoja kapeita portaita ja sisällä oli valaistus ainoastaan kynttilöillä ja ihmisiä tupa täynnä. Istuimme erään tytön kanssa ikkunanlaudalle, joka oli ainoa paikka, jossa pystyi hengittämään tupakansavuisessa baarissa. Ikkuna oli siis auki, mutta siinä oli kalterit, ettei tippuisi. Ikkunasta näkyi myös vieressä oleva hylätty ala-aste, joka oli vähintäänkin karmaiseva. Puhuimme siinä sitten tytön kanssa elämän syvällisistä ongelmista ja sen sellaisesta, mistä nyt hei tuollaisessa mestassa voi keskellä yötä puhua. Sitten jossain vaiheessa sinne tuli geisha. Kuulemma oikea. Istui baaritiskille juomaan. Ihmiset tanssivat. Lopulta seurueemme päätti siirtyä seuraavaan paikkaan, mutta yksi meistä oli lähdössä taksilla kämppäni suuntaan, joten päätin lähteä siinä vaiheessa samaa matkaa, koska kävelin jo edellisenä iltana sateessa kotiin.

Olipa epätodellinen ilta.

Tänään taidan löllyä kotona ja katsoa animea.

Pakko avautua Haruki Murakamin uudesta kirjasta. Siinä päähenkilö menee tosiaan Suomessa käymään. No, eräässä kohdassa hän tulee tapaamaan vanhaa ystävätärtään tämän mökille, ja ystävättären mies tarjoutuu lähtemään lasten kanssa kaupoille pois tieltä. Päähenkilö kuulee miehen puhuvan suomea ja on erottavinaan tämän puheesta sanan "ice cream", johon lapset riemuisasti reagoivat. Mutta arvon herra Murakami, vaikka japaniksi "aisu kuriimu" tulee suoraan englannista, niin suomeksi se on "jäätelö". Jos isä puhuu lapsilleen suomea, hän puhuu "jäätelöstä". Tai ehkä "jädestä" tai "jätskistä", mutta se ei nyt vain millään ilmeellä muistuta sanaa "ice cream". Että olisitko nyt arvon Nobel-ehdokas voinut katsoa vaikka Google Translatorilla mitä on jäätelö suomeksi?
Ärsyttää, kun kirjailivat eivät tee taustatyötä kunnolla.

Menen muuten keskiviikkona työhaastatteluun suomen kielen opettajan sijaiseksi. Saan vihdoin nimittäin osa-aikatyöluvan ensi viikolla. Pitää ehkä vähän googlailla jotain työhaastatteluetikettejä... Heh, kaikkea sitä.

Kävin muuten viime viikolla uimassa Doshishan viereisessä uimahallissa, johon Doshishan opiskelijat saavat alennusta. Ihan mukava mesta, siellä ainakin neuvottiin kädestä pitäen, kun vain sanoi olevansa ekaa kertaa siellä. Meinasi kyllä pokka pettää, kun altailla opastaja kertoi jokaisen radan käyttötarkoituksesta, ja esitteli radat, joihin voi mennä, jos haluaa uida yli 50 metriä. Ei, tänään tulin kyllä uimaan valitettavasti vain 10 metriä! Siis oikeasti mitä. Altaissa ei myöskään ollut lainkaan syvää päätä, vaan jalat olisi saanut pohjaan milloin vain. Toisaalta no, tunnen aika paljon täysin uimataidottomia japanilaisia. Minusta on outoa, ettei saarivaltiossa ole pakollista uimataitovelvollisuutta.
No joo. Vesi oli myös vähän turhan lämmintä, mutta kyllä minä sitten sain omaa mummovauhtiani kilsan vedettyä ja ai että oli hyvä olo sen jälkeen! Taidan mennä maanantaina uudestaan.

Pitäisi käydä joku päivä Kioton mangamuseossa.

Sataa ja ikkunastani näkyvä vuori on sumun peitossa.