恥を知らねば恥かかず

Äsken tulin yliopistolta kotiin, kun vastaani tuli aikaisemmasta risteyksestä asuntolamme erään saksalaistytön siepannut asuntolatätimme, joka sieppasi minutkin mukaansa ja vei meidät läheiseen pastapaikkaan syömään. Söimme pastaa ja kakkua ja asuntolatäti kertoi elämäntarinansa. Sujuu se tiistai-ilta näinkin.

Meillä oli pitkä viikonloppu. Kävin Osakassa pyörimässä yksikseni ja ihailin pilvenpiirtäjän 30. kerroksesta yöllistä kaupunkia. Tajusin, ettei mikä tahansa yöllinen kaupunki aiheuta sydämessäni sitä tiettyä musashisaa, ööh, tyhjyyden tunnetta, vaan sen täytyy olla Tokio. Osakakin on toki ihan varteenotettava kaupunki. Palatessani illalla kotiin olin kuitenkin iloinen, että saan asustella pienessä sympaattisessa Kiotossa.

Sunnuntaina opiskelin ahkerasti kunnes yhtäkkiä illalla oveeni koputettiin. Ovella oli asuntolani eräs saksalainen ja viereisen asuntolan amerikkalainen, jotka pyysivät minut pippaloihin viereiseen asuntolaan. Uskomatonta! Olen aina unelmoinut, ettei minun itse tarvitsisi tehdä mitään tutustuakseni ihmisiin, vaan minut tultaisiin vain hakemaan kotiovelta ihmisten pariin ja niin vain sitten kävikin! Menin sitten viereiseen asuntolaan (tässä on kolme asuntolaa samassa pihapiirissä, joista vain yksi on seka-asuntola (tai no se on sellainen vanha puutalo, ehkä enemmän kimppakämppä kuin asuntola?), joten pippalot olivat siellä) ja tutustuin ihmisiin. Juttelin pitkään yhden japanilaisen pojan kanssa Yu-Gi-Oh!-korttipelistä. Aihe lämmitti sydäntäni mutta teki samalla niin kovin surulliseksi.

Eilenpä menin katsomaan buyoota (舞踊) eli japanilaista perinteistä tanssia, joka juontaa juurensa 1600-luvulle. Paikka oli Gion Koobu Kaburenjoo (祇園甲部歌舞練場). Ei ole kuulemma halpaa huvia, mutta olin sattumalta saanut eräältä tanssissa esiintyvältä tutun tutulta ilmaislipun sinne. Kyseessä oli Mitsu Nishikawan jokavuotinen... resitaali (mikä se on??), jossa oli monien eri esittäjien 10-20 minuuttia kestäviä shamisenilla ja laululla säestettyjä soolotanssiesityksiä. Naisesittäjät olivat pukeutuneet geishoiksi ja miesesittäjät hakamaan. Muutama lapsiesityskin oli, suloisia olivat. Joka esityksen välissä oli pieni vessatauko, mutta yhteensä tilaisuus olisi kestänyt 6 ja puoli tuntia. Reilun kolmen tunnin istumisen jälkeen päätin poistua paikalta. Vaikka paikka oli ihan hieno teatteri, niin ihmiset tulivat ja menivät miten sattui ja kävivät välillä syömässä, joten en katsonut kesken poistumisen olevan kovin epäkorrektia. Tanssiesitykset itsessään olivat varsin kiehtovaa katsottavaa, joten jos tilaisuus tulee, niin suosittelen buyoo-esityksessä käymistä lämpimästi.

Tässä vielä kuva teatterin ulkoa ja sisältä.

Kun kävelin kotiin esityksestä, kauppakadulla varhaiskeski-ikäinen mies tuli puhumaan minulle. Samat "mistä olet, mitä teet Japanissa" -jutut, ja sitten jotain sen avautumista siitä, kuinka olisi kivaa osata englantia. Se oli jotenkin tosi ärsyttävän oloinen tyyppi, joten vastailin sille vaan tympeästi jotain, että en voi auttaa sitä sen englannin kanssa, koska puhun suomea enkä englantia, mutta se vain roikkui perässäni ja intti, että se voi opettaa minulle japania jos opetan sille englantia. Aargh, en tiedä miksi, mutta tuollaiset vajaaälyiset limaiset äijät keittävät vaan niin yli. Kuules ukkeli, mulla on ihan tarpeeksi niin kavereita kuin ammattilaisiakin ympärillä, jotka voi opettaa mulle japania, ja jos mä opettaisin jollekin englantia, niin tekisin sen rahasta. Kerroin miehelle, etten tajua, mitä hän ajaa takaa eikä minulla ole aikaa moisiin turhanpäiväisyyksiin. Mies lähti tiehensä, mutta jostain syystä jäi jotenkin tosi ahdistava olo ja hengailin kauan vaatekaupoissa, ettei mies varmasti seuraisi minua tai mitään. Tollaiset heput on tosi kuumottavia.

Onneksi olen saanut olla tekemisissä enimmäkseen herttaisten ja hauskojen ihmisten kanssa.

Olemme Japanin kirjallisuuden tunnilla lukeneet Yoroboshi-nimisestä noo-näytelmästä tehtyä modernia näytelmäversiota, mutta tänään siirryimme lukemaan sen alkuperäisversiota, joka on kirjoitettu 1400-luvulla. En ole ihan varma, onko meidän tarkoitus ymmärtää tunnin sisällöstä jotain. Mutta onneksi opettaja käyttää vähintään puolet tunnista kaikesta muusta kuin aiheesta puhumiseen.

Jätin muuten vertailevan mediateorian kurssin kesken, koska se oli tylsä ja vaikea. Kommunikaatioteoria ja kielitieteen kurssi ovat sen sijaan huippuja.

Täällä näkee muuten Marimekon unikkolaukkuja (ja joskus muitakin kuvioita) varmasti enemmän kuin Suomessa. Oikeasti. Mahtava markkina-alue. Tarvitsisikohan Marimekko japanin kääntäjää?

Ai niin, kävin viime perjantaina Kioton keisarillisessa palatsissa, koska se oli auki yleisölle.

Japanin kieli on vaan jotain niin ihanaa, että sitä on vaikea selittää.