笑う門には福来たる

Vuosi lähenee loppuaan. Lauantaina tuli ystäväni Suomesta tänne ja sain hänen mukanaan joulupaketteja. Itse en ole saanut aikaiseksi edes joulukortteja, koska tarvitsen joulukortintekokumppanini siihen. Tiedän, että monien joulufiilis on varmasti pilalla, kun ei ole Petran perinteinen käsintehty joulukortti tullutkaan postiluukusta. Olen kovin pahoillani.

Lauantaina oli myös suomalaisvaihtareiden tuparit. Kylläpä on juhlava kausi nyt. Ja turisteilua harrastelin ystäväni kanssa. Myös koulun kanssa on ollut jonkin verran tekemistä. Tiistaina pidin mm. esitelmän suomalaisesta saunomiskulttuurista. Kuinka kiehtovaa. Sitten kun tulen Suomeen, haluan jonnekin ottamaan oikein kunnon löylyt. Täällä ei yleensä ole saunoissa löylynheittomahdollisuutta, vaan lämpö pysyy samana koko ajan. Mutta toisaalta Japanin kylpykulttuuri on tarpeeksi ihanaa itsessään. Eräs opettajamme kertoi, että ennen 1900-lukua yleiset kylpylät olivat pääasiassa sekakylpylöitä, kunnes maahan saapuneet amerikkalaiset moittivat japanilaisia moisesta siveettömyydestä ja kylpylät jaettiin naisen ja miesten osastoihin. En tiedä, pitääkö juttu paikkansa, mutta jos pitää, niin no jo on!

Joskus pohdin, että nyky-Japania ymmärtääkseen pitäisi ymmärtää myös vähän paremmin Yhdysvaltoja. Sodanjälkeinen Japani on saanut kuitenkin aika huomattavasti vaikutteita nimenomaan Yhdysvalloista, aina perustuslain sanelemisesta populaarikulttuuriin. Toisinaan japanilaiset itsekin kutsuvat Japania sarkastisesti Yhdysvaltain 51:seksi osavaltioksi. Toivoisin kyllä välillä, että useammat japanilaiset tiedostaisivat, että Yhdysvallat eivät kata koko Aasian ulkopuolista maailmaa ja englanti ei ole ainoa kieli, jota Japanin ulkopuolella puhutaan. Mutta onneksi minä olen ylpeänä eurooppalaisena ja harvinaisen kielen puhujana täällä sivistämässä Japanin kansaa!!

Olen myös sitä mieltä, että eurooppalaiset voisivat välillä tiedostaa, että maailmassa on muitakin maita kuin Euroopan maat (ja Yhdysvallat). Täällä olen netti-Hesaria lukiessani kiinnittänyt huomiota, että lähes kaikki tutkimukset, joihin jutuissa viitataan ovat joko Eurooppan maita vertailevia tai sitten Amerikassa tehtyjä. "Suomi Euroopan N:nnes siinä sun tässä!" Joo, hyvä juttu, mutta uskon, että suomalaisten perspektiivi voisi laajentua, jos media kertoisi vähän enemmän Euroopan ulkopuolisestakin elämästä. Esimerkiksi siinä teidän allanne on se sellainen Afrikan mantere, rakkaiden jenkkien alla taas asuu aika monta eteläamerikkalaista. Ja täällä Aasiassakin taitaa muutama ihminen elellä.

Eilen nousi yhtäkkiä kuumetta, joka tänään sitten viimein laski, kun otin luentojen välissä päiväunet. Kummaa meininkiä. Ei tässä nyt olisi aikaa sairastella, kun pitäisi vielä koulujutut tehdä loppuun ja lähteä sitten suureen ja hurjaan Tokioon. Joulukuun vanha nimitys japaniksi on "juoksevien munkkien kuu", koska uudenvuoden valmistelut pitävät munkit kiireisinä.

Luin Yasunari Kawabatan Yukigunia (suom. Lumen maa), mutta se oli jotenkin puuduttava. Sain aikaisemmin luettua Kawabatan kuuluisan novellin Izu no odorikko, joten ajattelin, että ei kai sitä nyt väkisin ole pakko lukea enempää tylsää kirjallisuutta vain koska se on kuuluisaa. (Tässä syy, miksi en koskaan menestynyt kovin hyvin yleisen kirjallisuustieteen opinnoissa.)  Aloin sitten lukea Osamu Dazain Ningen shikkakua (suom. Ei enää ihminen) ja siinä vasta on kirjallisuutta minun makuuni! Kyynistä ihmisvihaa sen olla pitää, mitään rakkaustarinoita kukaan jaksa lukea.

Pidän aika paljon japanin kielen sanoista binboo (貧乏) ja ranboo (乱暴).  17-vuotiaana kun saavuin ensimmäisen kerran vaihtoon Japaniin, kuvaili ensimmäiset kolme kuukautta minua kaitsenut isäntäperhe itseään binbooksi, ja no, aika bimboja he olivatkin. Mutta sana tarkoittaa kuitenkin köyhää. Köyhä on siis bimbo, siinä teille vähän kielitieteellistä oikeistolaisfilosofiaa! Ranboo sen sijaan tarkoittaa mm. holtitonta, raivoisaa tai kovakouraista. Noh, Rambo on aika ranboo, jos tiedätte tyypin.

Tämä taitaa nyt olla vuoden viimeinen merkintä, enkä aio tehdä mitään yhteenvetoa tästä vuodesta. Toivotan kuitenkin hyvää joulua ja jännittävää uutta vuotta!

  

故きを温ねて新しきを知る

Miksi minusta tuntuu, että Japani lisää aina kahvinkulutustani? Onko Japanissa on jotain unettavaa ainetta ilmassa? Se olisi loogista, koska japanilaiset nukkuvat kaikkialla koko ajan. Minäkin nukun Japanissa koko ajan kaikkialla. Ja ei, en usko, että ydinsäteily on se juttu, koska olen havainnut tämän asian jo hamassa nuoruudessani, kun Tepcon pomot vielä golfailivat tyytyväisinä viheriöillään.

Japanilaiset nukkuvat koulussa, junissa, puistojen penkeillä, missä tahansa. Suomessa jos nukkuisi yhtä pokkana julkisella paikalla kuin täällä, jo pian tulisi vartija syyttelemään juopuneeksi ja kieltämään asiatonta oleskelua. Toisaalta täällä nukkuminen on kyllä välillä vähän överiäkin, eilenkin sain toimia työmatkani erään nuoren naisen tyynynä, eikä ollut todellakaan ensimmäinen kerta. Pitääkö sitä nyt oikeasti retkottaa niin, että kaatuu viereistä ihmistä vasten? En ymmärrä miten muutenkaan voi olla miellyttävää nukkua niin, että pää roikkuu rintaa vasten. Itselleni kyseinen asento aiheuttaa ainakin pahoinvointia. 

Muutenkin vastoin monien mielikuvaa, yleisesti ottaen on paljon asioita, joissa suomalaiset ovat paljon tiukkapipoisempia ja säntillisempiä kuin japanilaiset. Mutta paljon myös asioita, joissa eivät.

Viikonloppuna oli suomalaiset pikkujoulut, joihin tein rosollia. Ja suomalaiset pikkujoulut olivatkin. 

Ostin muuten paluulipun Suomeen. 18.3. palaan. Kaikenlaista. Asuntola pitää luovuttaa jo 7.3., mutta menen ystäväni luokse Okazakiin asustelemaan puoleksitoista viikoksi ja lennän sitten Nagoyan kentältä kevätkakan hajuiseen Suomeen.     

Mutta vielä on kes– talvea jäljellä!

Japanin kirjallisuuskurssi on vaan kerta kerralta järjettömämpi. Tänään piirsin tunnilla paperille kaikki mieleeni tulleet vihannekset silmillä varustettuna kannustamassa juoksukilpailun voittavaa perunaa. Saksalainen vieruskaverini auttoi ehdottamalla mm. japaninretiisiä. Ennen tuntia saksalainen avautui minulle siitä, kuinka turhautunut hän on yleisjapanin kurssiin (jota on siis joka aamu), kun sillä vaan jankataan liian helppoja juttuja typerin yliarkipäivisin esimerkein. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä (olemme siis samalla tasolla, mutta eri luokilla). Olen kuullut samanlaista juttua myös muilla tasoilla opiskelevilta. Hämmentävintä on, että meidän tasollamme tarjottava sanastokurssi taas on aivan eri maailmasta; sillä käsitellään vaikeahkoja yhteiskuntaa, taloutta ynnä muuta käsitteleviä ilmaisuja ja opetellaan myös käyttämään niitä itse. Samaten lukukurssi, jolla luetaan laajalti esseitä yhteiskuntakriittisestä näkökulmasta. Miksi yleisjapanin pitää olla sellaista hiton lastentarhameininkiä, jossa käydään läpi alkeistason kanjeja (mm. 現　極　象  FOR REAL!) ja esimerkkilauseet ovat tasoa "Ganbariina-sania (= neiti Tsempparia) harmitti niin vietävästi, kun hän ei saanut täysiä pisteitä kokeesta"? 

Jos saman tason kurssit eivät ole ollenkaan samaa tasoa, niin mitä hiton järkeä alun placement testissä oikein oli? Tai ainakin opettajat olisivat voineet valaista kurssien olevan aika erityyppisiä. On minulla paljon tuttavia, jotka ovat kuulleet aikaisemmilta opiskelijoilta yleisjapanin luonteesta ja ottaneet sitten vain sanastokurssia ja muita hyödyllisempiä juttuja. En silti nyt kuitenkaan mitenkään varauksetta suosittele tuleville vaihtareille yleisjapanin poisjättämistä, koska ko. kurssilla kyllä ainakin asiat jäävät päähän tuntien ollessa lähinnä jankkaamista ja jankkaamista. Eli liian nopeasta etenemisestä ei ainakaan ole pelkoa. 

Enkä minä nyt itsekään ehkä ole yhtä turhautunut kuin saksalainen toverini, vaan otan ko. tunnit sellaisena rentouttavana kertauksena. Kyllä siellä nyt oikeasti tulee välillä uusia ilmaisuja sekä ilmaisuja, jotka ikään kuin osaa, mutta ei kuitenkaan ihan tarkalleen tiedä, milloin niitä pitäisi käyttää.

Mutta eipä minulla siitä sen enempää. Ystäväni tulee lauantaina Japaniin ja kaksi lisää sitä seuraavana lauantaina! Mummini lähetti ruisleipää ja joululahjoja! Ruisleipä on niin hyvä asia, oikeasti. Vaikka muuten yleisesti ottaen japanilaista ruokaa ei ole voittanutta.

Ostoskeskusten mauttomista jouluvaloista huolimatta täällä ei kyllä tunnu tippaakaan joululta. 

Tatemae Life

Fiilistelen tässä huomista itsenäisyyspäivää kuuntelemalla Sibeliusta. Vaikka kouluun joudun minä polo menemään kaikesta huolimatta. Mutta laitan upean Suomen lippu -rusetin päähäni, koska minulla sellainen on!

Löysin myös eilen kävelyllä käydessäni tällaisen.

Hyvää joulua teillekin ja kippistä vaan! Kyseisessä kaupassa oli asioita, joita saattoikin olettaa, eli Marimekkoa, Iittalaa ja muumeja.

Lehdet putoilevat kovaa vauhtia, enää ei kannata mennä ruskaa ihailemaan. Jaloissa rapisevat syksyn lehdet ovat ihania. Ilma on raikasta.

Aikaisemmin esittelemäni salailulaki on ilmeisesti menossa aika varmasti läpi näillä näkymin. Pian Japanin hallitus voinee siis tehdä mistä tahansa itselleen epämieluisasta asiasta erityissalaisuuden ja tuomita vankilaan esmes tutkivaa journalismia harjoittavat lehtimiehet, jotka yrittävät kertoa totuutta kansalaisille. Onneksi sananvapaus ei kuitenkaan ole kauhean tärkeä juttu demokratian kannalta. Hyvä ihme sentään oikeesti.

Olen vasta viime kuukausina huomannut, että aika monet kauppojen työntekijät ovat kiinalaisia. Siis osa-aikatöitä tekeviä opiskelijoita enimmäkseen, luulisin. He eivät välttämättä puhu edes kovin hyvää japania, mutta kaupassa riittää, että osaa pöhköt asiakaspalvelufraasit. Tänään ostin jogurttia (tämän blogin perusteella tulee varmaan kuva, etten syö muuta kuin jogurttia?) ja kiinalaisella myyjällä oli vähän ilmaisuvaikeuksia ja minulla rahanlaskuvaikeuksia ja lopulta me vain naureskelimme kassalla. Okei, ei ollut kovin kiinnostava juttu.

Viime aikoina olen tuntenut oloni hirveän vanhaksi. Ensinnäkin suurin osa luokkatovereistani selittää jatkuvasti, kuinka he asuvat nyt ensimmäistä kertaa yksin ja tekevät ihan itse päätöksiä arjestaan. Lisäksi ihmiset joita tapaan, kysyvät minulta olenko töissä Japanissa ja hämmästyvät suunnattomasti, kun kerron olevani vasta yliopisto-opiskelija. Voihan kellot sentään.

Minusta on hauskaa, että luetunymmärtämisen kurssia A pitää kiinalainen opettaja ja kurssia B korealainen opettaja. Oppii ohessa myös hauskoja asioita Kiinasta ja Koreasta, nähkääs. Varsinkin kiinalainen opettajamme selittää tunneilla mitä sattuu kertoillen mm. tarinoita lapsuudestaan Kiinan maaseudulla. Viime tunnilla keskustelumme ajautui jotenkin kulttuurillisesta lellimisestä kansainvälisiin avioliittoihin (joita opettaja ei suositellut) ja aviopuolison valitsemiseen. Opettaja selitti sitten siitä, kuinka ennen vanhaan Kiinassa oli sovittuja avioliittoja, joissa aviopuolisot näkivät toisensa vasta hääpäivänä. Sitten yhtäkkiä opettaja ryntäsi luokasta käymään työhuoneessaan ja tuli sieltä violetin huivin kanssa ja laittoi sen itseään lähimpänä istuvan korealaisen pojan päähän, niin että hänen kasvonsa peittyivät kokonaan. "Ja tämän näköisinä morsiammet sitten tulivat hääpaikalle ja sulho sai jännittää, saako nätin morsiammen vai ei!" Opettaja nostaa huivia hieman. "Mutta opettaja, morsianhan on mies!" Mahtava kurssi.

Asiasta toiseen, olen pohdiskellut asioita, kuten usein teen, mutta onkohan Suomessa vähän turhan vakavaa? Tai siis olen usein miettinyt, että Japanissa on aika leikkisää. Täällä on esmes aivan järkyttävän paljon viihdettä, siis kaikkea jokaisen makuun. Ja televisiosta tulee lähinnä idioottiakin idiootimpia ohjelmia, kuten ohjelma, jossa on avaruussotureiksi pukeutuneita miehiä pyörivässä ja soivassa karusellissa, välillä kuuluttaja sanoo jonkin asian (esim. "juna" tai "kengät") ja kohdalle osuvan miehen pitää sanoa asialle sopiva ääniefekti, mutta jos hän sanoo väärän, heitetään hänet rangaistukseksi junavaunuun täynnä ylipainoisia hikisiä miehiä, jotka lääppivät häntä ja heittävät sitten kovakouraisesti ulos. Ihan oikeasti. Televisio-ohjelmien lisäksi kaikkialla on söpöjä hahmoja sun muita edustamassa niin virastoja kuin firmojakin, hassut rallatukset soivat taustalla ja kaikki on vaan jotenkin... vähän liian viihteellistä. Mutta viime aikoina olen miettinyt, että ehkä kyse ei olekaan siitä, että Japanissa kaikki on liian viihteellistä, vaan siitä että minä olen kasvanut liian vakavamielisen kulttuurin vaikutuksen alaisena? Ehkä suomalaisten asobikokoro eli leikkimielisyys on vajavaista. Suomalaiset ovat niin keskittyneitä pahoittamaan mieltään ja synkistelemään, että unohtavat leikkiä.

Että viettäkää taas vaan siellä vakavaa itsenäisyyspäivää ja muistakaa pahoittaa mielenne, jos joku tekee jotain vähänkään outoa linnan juhlissa!! (Esmes tanssii samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa!)

No joo joo, kyllä suomalaisetkin on oikeasti älyttömän hauskoja. Omalla oudolla tavallaan. Ja se ehkä puree minuun kuitenkin parhaiten.

Kummaa, että on jo joulukuu. Koulua on jäljellä itseasiassa vähemmän kuin takana eli yli puolenvälin on tultu opintojen suhteen. Oleskelua on kuitenkin vähän enemmän jäljellä, vaikkei sitäkään niin hurjasti. Puolen vuoden vaihto on lyhyt.

Ja tänään alkoi taas viikon koeputki (heh). Mutta mukavaahan hommaa opiskelu lopulta on.

So I'll keep moving just keep moving

Okinawan reissu takana on. Kioto tuntuu Okinawan jälkeen kahta kylmemmältä. Huh huh. Olen kateellinen japanilaisille, että niillä on niin monenlaista ilmastoa yhden pienehkön maan sisällä. Voivat mennä Hokkaidolle leikkimään lumessa tai Okinawalle nauttimaan biitsielämästä. Ei ole meillä suomalaisilla yhtä helppoa, vaikka lähes yhtä paljon maa-aluetta omistamme!!

Kerronpas kivasta reissustani!

Keskiviikkona lensin Jetstarilla Okinawan pääkaupunkiin Nahaan. Olin varannut neljäksi yöksi hyvin halvan hostellin, 900 jeniä (n. 7 euroa) yöltä. En ole ikinä ollut yhtä halvassa hostellissa. Siitä huolimatta hostelli ei ollut mitenkään huonoimmasta päästä. Tai siis skrubuinen se oli, mutta kyllä minusta verhon takana oleva sänky, mahdollisuus käyttää suihkua, vessaa, keittiötä ja tietokonetta sekä hyvä sijainti ovat ihan 900 jenin arvoista. Hostellissa oli myös mukava oleskeluhuone, jossa tutustuin hauskoihin ihmisiin ja opin paljon painokelvottomia juttuja.

Joka tapauksessa, keskiviikkona pyöriskelin vähän Nahan vilkkaimmalla kadulla Kokusai-doorilla, jolla on paljon matkamuistomyymälöitä ja turistihintaisia ravintoloita. Kävin sivukujalla syömässä rakastamaani gooya-chanpurua eli tofua ja karvaskurkkua (usein myös siankorvaa, mutta tilasin ilman) ja sitten olikin jo myöhä.

Torstaina lähdin vailla suunnitelmia haahuilemaan, päädyin bussiterminaalille ja hyppäsin bussiin numero 38, koska se oli menossa suunnalle, jossa muistelin olevan Sefautaki-nimisen Unescon maailmanperintökohteen. Hyppäsin pois sitten Sefautakin kohdalla (ainoana bussissa jäljellä olevana matkustajan) ja bussikuski tarjosi minulle sateenvarjoa mukaan, mutta minulla oli oma. Ihailin merta ja sitä Sefautakia, joka on joku muinaisten ryukyulaisten rukousmesta. Tollainen.

Mestan vieressä kielekkeellä oli asuintalo, jossa asukkaat pitivät kahvilaa. Menin kahville ja kakkuselle, koska talossa oli hieno piha ja upea merinäköala. Jäin vahingossa kahvilaan kolmeksi tunniksi juttelemaan omistajien kanssa ja lopulta minulle tarjottiin ilmainen lounas (aika huonoa bisnestä hei?) ja ruokosokeria imeskeltäviksi. Talon anoppi oli käynyt Suomessakin Pohjoismaita kiertävällä reissulla ja näytteli valokuvia minulle innoissaan. 

Siirryin sitten bussipysäkille, mutta bussi oli mennyt juuri ja seuraava oli tulossa tunnin päästä. Jostain ilmestyi yamagatalainen mies, joka harmitteli bussin missaamista. Menimme matkamuistomyymälään lämmittelemään (oli aika tuulista) ja kun sitten päätimme lähteä seuraavaa bussi odottelemaan, meidät kaappasikin taksi, joka tarjosi niin hyvän diilin Nahaan asti, että päätimme mennä yhdessä taksilla Nahaan. Koska tulimme hyvin juttuun yamagatalaisen kanssa, päätimme sitten mennä illallistamaan yhdessä okinawalaista livemusiikkia soittavaan ravintolaan. Siinä minä sitten söin ja join ja puhuin syntyjä syviä yamagatalaisen 36-vuotiaan duunarin kanssa okinawalaisen musiikin soidessa taustalla. Kävin myös tanssimassa paikallisen mummelin kanssa, joka vain raahasi minut pöydästä tanssimaan, minkä seurauksena ravintolan muutkin asiakkaat alkoivat spontaanisti tanssia. Joskus on joo astetta absurdimpaa. Jossain välissä ravintola meni kiinni ja lähdimme omille tahoillemme nukkumaan. Tuskin ikinä tulen koskaan tapaamaan uudestaan kyseistä yamagatalaista matkaajaa, mutta oli sen verran outo ilta, että tuskinpa häntä unohdankaan.

Perjantaina kävin sitten katselemassa Shurin linnaa, jossa Ryukyun kuningas tapasi asustaa. Hieno linna olikin! 

Haahuilin Nahassa ja söin tacoraisua eli ruokaa, jossa on tungettu tortillan sisältö riisin päälle. Heheh. Minkäpä kanssa riisi ei sopisi. Illalla kävin hostellin lähellä olevalla rannalla ihailemassa merta ja kulkukissoja. Okinawalla oli mielettömästi kissoja. Rannan kulkukissat olivat erityisen ihanaisia ja halusivat tulla syliin, enkä minä nyt hennonnut estää. Ensin siniharmaa kisuli kehräili sylissä ties kuinka kauan, kunnes röyhkeä musta kissa tuli ja ajoi sen pois ja tuli itse tilalle. Jossain vaiheessa taiwanilaiset turistit ottivat kuvia minusta ja kissoista (jes, kohta oon taiwanilaisissa matkaoppaissa joku outo Okinawan vaalea kissatäti) ja myöhemmin paikalle tuli Okinawalla asuva tokiolainen mies, joka sanoi käyvänsä katsomassa näitä kissoja lähes päivittäin ja rupattelimme sitten tovin, kunnes tuli kylmä ja oli pakko julmasti ajaa kissa pois sylistä ja palata hostellille.

Lauantaina oli viimein aurinkoista ja lämmintä, joten lähdin Tokashikin saarelle. Sinne pääsi lautalla tunnissa. Mukaani lähti myös hostellista saksalainen poika, joka oli menossa saarelle leiriytymään. Meri oli ihana. Saari oli myös ihana. Saksalainen lähti omille teilleen ja minä kävelin vuoren yli saaren länsipuolella olevalle rannalle, jolla ei ollut ketään ja käppäilin siellä keräillen simpukoita ja muita. Jossain vaiheessa rannalla kävi muutama ihminen, mutta sitten olin taas yksin. Päätin sitten pulahtaa uimaan Itä-Kiinan meren turkooseihin aaltoihin ja ai että oli lämpöistä ja ihanaista! Sitten kävelin takaisin satamaan vuorten yli ja palasin lautalla pääsaarelle. 

Sunnuntaina palasin Kiotoon. Oli mukava reissu. Okinawalaiset olivat välittömiä ja avoimia. Ehkäpä menen uudestaankin.

Luulen, että jos mieli on maassa, kannattaa lähteä matkalle. Vaikka vain naapurikaupunkiin. Kunhan pääsee hetkeksi eroon rutiinista.