頭寒足熱

No niin, no niin. Muutama kummallinen viikko on vierähtänyt, yksi niistä Taiwanilla.

Taiwan olikin kiehtova maa. Matkustin sinne maanmieheni Annikan ja kahden kiinalaisen luokkalaiseni kanssa, tosin Annika lähti puolessa välissä Koreaan. Taiwanilla oli mielettömän hyvää ruokaa ja avuliaita ihmisiä. Parina päivänä sateli, mutta muuten oli mukavan lämpimäistä, Suomen kesä konsanaan. Taiwanissa oli sellaista mielikuvieni Aasia-tunnelmaa. Yökojuja, skoottereita, rehevää luontoa... Kuuluisaa "haisevaa tofua", joka ei kyllä mielestäni kauheammin haissut. Muovisia metropoletteja lippujen sijaan, upean yksityiskohtaisia temppeleitä (tai mitä ne nyt onkaan), kaikkea vaikuttavaa!

Tässä tällaista Taipein katukuvaa.

Näin Taipein lisäksi lähellä olevaa Jiufenin kaupunkia, joka on mm. Henkien kätkemän maisemia inspiroinut paikka. Siellä oli kertakaikkisen upeaa, meri ja vuoret.

Kävin myös Taipeista parin tunnin junamatkan päässä olevassa Tarokon kansallispuistossa, jossa oli hyvin ylväitä maisemia!

Kaiken kaikkiaan Taiwan oli mainio. Oli omituinen tunne, kun pystyi ymmärtämään paljon asioita merkkien perusteella, mutta ei sanomaan kuin "päivää" ja "kiitos". Toisaalta oli ihan hauskaa vain elehtiä ja olla pihalla vaihteen vuoksi. Tosin englannilla ja japanillakin pärjäsi monissa tilanteissa.

Oli kuitenkin ihanaa palata Japaniin. Kun Kioton asemalla taksiin noustessani taksikuski puhui paksua Kioton murretta ja 24h-kaupan miekkonen palveli kohteliaalla asiakaspalvelujapanilla, tunsi taas olevansa kotona.

Josta on lähdettävä hyvin pian. Hirvittävää.

Ennen Taiwanin-matkaa kävin Kurama-vuorella. Tässä kuvassa leikin ehkä vuoren jumalaa.

Vuorella oli lunta, vaan satelipa sitä ystävänpäivänä Kiotossakin. Oikein sellaista loskalunta, tuli ihan mieleen Helsingin talvet. Mutta onneksi oli tällainen maailman ihanin ja kiotomaisin kahvila, jossa sai juoda hyvää kahvia kotatsun (lämmitetty matala pöytä) alla hyvien jalkojen seurassa.

Asuntolasta pitää lähteä parin viikon päästä, mutta ei tässä kauheammin mitään hoidettavia hommia ole. Sähkösopimus pitää katkaista itse, mutta sekin hoituu netitse. Oikeastaan kamppeiden saaminen kasaan on stressaavin homma. Suomesta lähtiessäni ystäväni nimittäin jäi asumaan kämppääni, joten heitin vielä kamaa matkalaukusta lattialle pari tuntia ennen lentoa, mutta täällä ei moista mahdollisuutta ole. Mutta enköhän minä nyt selviä tästä HAASTAVASTA ONGELMASTA.

Asuntolasta voinkin sanoa tähän nyt muutaman sanasen. Puolen vuoden vaihdolla voi olla aika vaikea löytää kämppää yksityisiltä markkinoilta, mutta jos mammonaa löytyy, niin vähän kalliimmalla kyllä löytyy lyhyemmän sopimuksen sallivia kalustettuja kämppiä. Asuntola on kuitenkin verrattain edullinen vaihtoehto ja säästää monenmoiselta säätämiseltä. Toisaalta esimerkiksi Richard's Houseen ei saa tuoda lainkaan miespuolisia ystäviä, eikä yövyttää ketään. Lisäksi asuntolatäti keksii lennosta omituisia sääntöjä, kuten "keittiön käyttö ystävien kanssa kielletty" tms. Tietenkään asuntolatäti ei pysty valvomaan sääntöjä kuin virka-aikojen puitteissa, joten kyllä niitä on mahdollista rikkoa, jos suomalaiselta sääntöjenrakastamiskulttuuriltanne pystytte. Kotiintuloaikoja tai muita elämää rajoittavia asioita ei kuitenkaan ole, joten aika omassa rauhassa täällä on saanut elellä. Noin 10 minuutin kävelymatkan päässä on kaksi eri junayhtiön asemaa sekä Doshishan yliopisto, ympäriltä löytyy kauppakatu, ruokakaupat ja postitoimisto sekä tietenkin ihana keisarillisen palatsin puisto. Toisin kuin monissa muissa Doshishan asuntoloissa, on Richard's Housessa oma vessa ja suihku, joten jos saniteettitilojen jakaminen ahdistaa, kannattaa toivomuslistalle laittaa Richard's House. Jos olisin vuoden vaihtoon tullut, niin en ehkä asuntolassa olisi asunut, mutta puoli vuotta kyllä meni ihan mukavasti.

Mutta nyt on hyvä fiilis hyvistä syistä. Ja hyvä viikko tulossa, luulen.

類は友を呼ぶ

Viime viikolla oli kovin keväistä ja käppäilin tuolla jo kevättakissa. Taivas oli näin sininen ja puussa näin nuppuisia asioita!

Tällä viikolla satelikin sitten lunta ja nyt on taas epämääräinen talventapainen. Pöh, juuri kuin ehdin innostua keväästä. Mutta virallisesti kevät kuitenkin alkoi viime viikonloppuna ja Yoshida-pyhäköllä vietettiin Setsubun-juhlaa eli talven loppumista! Talven pahat henget pois ja onnea tilalle. Kävin sunnuntaina taiwanilaisen kaverini kanssa tsiigailemassa vähän juhlahumua ja rukoilemassa Yoshida-pyhäkön sisällä mestassa, jossa majailevat kaikki Japanin jumalat. Aika hieno rakennus!

Tässä hengillekin herkkuja!

Sellaisia hienoja juhlia täällä. Tykkään siitä, kun kaikki japanilaiset kaverini aina toitottavat kuinka epäuskonnollista porukkaa japanilaiset ovat, ja sitten kuitenkin tällaisissa uskonnollisissa juhlamissa on aina hirveästi lössiä. Mutta toisaalta juttu taitaakin olla se, etteivät japanilaiset osallistu näihin juhliin niin kauhean palavan uskonnollisesti, vaan lähinnä juhlan vuoksi. Hyvä syy tavata kavereita ja syödä hyviä kojuruokia. Onhan juhannuskokkokin alunperin uskonnollinen juttu, mutta harva suomalainen ajattelee harjoittavansa mitään kovin uskonnollista niitä ihaillessaan.

Tiistaina lähdin Tokioon. Näin ensimmäistä kertaa lunta Tokiossa. Näin myös kolmea eri kaveriani ja oli huippuhauskaa. Kävin yhden kanssa katsomassa rakugoa (ks. joku edellinen merkintäni) Shinjukussa ja toiselle näytin Tokiota, koska hän oli Tokiossa kolmatta kertaa elämässään. Japanilainen siis. Oli huvittava asetelma, että suomalainen pitää japanilaiselle Tokion-kierrosta... Lisäksi tapasin australialaisen kaverini, jonka kanssa olin samassa lukiossa lukiovaihdossa Chibassa. Emme olleet tavanneet yli viiteen vuoteen! Viimeisen yön yövyin hänen luonaan, mutta sitä ennen yövyin kapselihotellissa. Pitihän sekin nyt kokea. Suurin osa kapselihotelleista on vain miehille, mutta löysin Shinjukusta oikein mukavan ja siistin paikan, jossa oli erikseen naisten kerros. Kapseli oli juuri sopivan pituinen 165-senttiselle ja nukuin ihan hyvin. Tosin varhain aamulla oli hieman töihin lähtijöiden hälinää, koska suurin osa asiakkaista oli joko missannut viimeisen junan ja siksi joutunut kapseliin nukkumaan tai etsimässä töitä Tokiosta (nyt on shuukatsu-kausi eli yliopistojen 3. vuosikurssin opiskelijat etsivät työpaikkaa, jossa aloittaa suoraan valmistumisen jälkeen seuraavana vuonna). Tai siltä he vaikuttivat, en minä oikeastaan kysynyt, mitä kukakin siellä teki.

Shuukatsu eli shuushokukatsudoo (就職活動) on kyllä kumma juttu. Vuosi ennen yliopistosta valmistumista opiskelijat aloittavat tämän työnetsimishommelin, jossa he ensin käyvät kuuntelemassa firmojen esitelmöintejä, tapaamassa omasta yliopistostaan jo firmoihin työllistyneitä senpaita, sitten kirjoittavat käsin (!!) kaikkiin haluamiinsa paikkoihin entry sheetit (tämä on japanilaisten keksimää englantia) eli työhakemukset, käyvät pelottavissa kokeissa ja työhaastatteluissa ja saavat sitten keväällä tiedon mahdollisesta työpaikan saamisesta. Sitten heidän ei oikeastaan viimeisenä yliopistovuonna kauheammin mitään tarvitse tehdä, kun työpaikka on jo hanskassa. Onhan siinä tietenkin puolensa, ettei tarvitse kävellä yliopiston valmistujaisista ainakaan suoraan työkkäriin, mutta silti minusta tuntuu usein, että Japanissa yliopisto on monin paikoin menettänyt alkuperäisen merkityksensä... On toki ihan järkevä ajatus, että yliopisto kouluttaa ihmisiä yhteiskuntaa varten, mutta ei sen pitäisi tapahtua näin voimakkaasti yritysten ehdoilla. Mutta en minä tiedä, mikä sitten olisi hyvä systeemi.

Join Tokiossa järjettömän hyvää haitilaista kahvia. Ihan vain turhana sivuhuomiona.

Koin Tokion-reissullani hirveän järkytyksen, kun juttelin miespuolisen kaverini kanssa prostituutiosta (kävelimme Shinjukun Kabuki-choon eli Tokion "punaisten lyhtyjen alueen" läpi, niin tuli puheeksi) ja hän kertoi, että suurin osa hänen kavereistaan on käyttänyt prostituoitujen palveluita. Hän on 21. Okei, en voi tietenkään vetää mitään johtopäätöksiä kaikista japanilaisista nuorista miehistä kaverini kavereiden harrastusten perusteella, mutta en minä tunne Suomessa ketään, joka olisi käynyt maksullisissa naisissa (tai miehissä)! Olen ehkä kuullut joskus, että joku kaverin kaveri on käynyt Thaimaassa moisia palveluita käyttämässä, mutta olen silti siinä käsityksessä, etteivät minun sukupolveni nuoret Suomessa prostituoiduilla käy. Vai olenko käsittänyt jotain väärin? En nyt oikeasti tiedä, miten suhtautua tähän tietoon. En ole siis moraalisesti sinänsä prostituutiota vastaan (tai en nyt tässä ala ainakaan kirjoittamaan mitään esseetä aiheesta), mutta ajatus 21-vuotiaista miehistä käymässä maksullisissa naisissa vain huvin vuoksi tuntuu... jotenkin limaiselta. Miksi? En tiedä. Tätä asiaa pitää pohtia.

Muutenkin sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuten Japanissa liittyy paljon kaikkea kummallisen tuntuista. Toisaalta ollaan kauhean häveliäitä, mutta samalla katukuvassa tihkuu hirveästi seksiä. Parisuhteessa ei jakseta harrastaa seksiä, koska se on niin vaivalloista, mutta toisaalta seksibisnes kukoistaa. Irtosuhteita harrastava nainen on lutka, mutta huorissa käyvä mies perusjannu. Olisi varmasti kiehtovaa tutkia tätä aihealuetta, jos ko. aihe kiinnostaisi enemmän tieteellisessä mielessä.

Lattiallani on suurin postista ostettava paketti, johon pitäisi alkaa pakkaamaan (<- hähä, viimein yleiskieltä approved by Kotus!) kamppeita Suomeen lähetettäväksi. Kaikki ei nimittäin mahdu matkalaukkuuni. Voi tätä kaukaisten maiden välillä siirtymistä. Olen aina levoton. Jos olen Japanissa, kaipaan Suomea, jos olen Suomessa, kaipaan Japania. Olisinpa rakastunut edes Saksaan tai johonkin, jossa voisi käydä huokeammin. Toisaalta onneksi en rakastunut esimerkiksi Uuteen-Seelantiin.

Semmoista! Tässä vielä minä jammailemassa Shinjukussa!