山高きがゆえに貴からず

Huh-huijaa, niin meni talviloma ja kouluakin jo taas ensimmäinen viikko takana. Kolme kaveria kaukaisesta Suomesta käymässä oli ja myös tällä saarella asuvia kavereita olen tavannut niin, että toipuakseni tästä sosiaalisuuden yliannostuksesta joutunen viettämään seuraavan kuukauden huoneessani uuden Nintendo 3DS:ni ja Zeldan parissa.

Mukava loma oli kuitenkin. Joulun vietimme suomalaisporukalla izakayassa. Seuraavana aamuna oli lähtö Tokioon, jossa vierähti viihtyisästi viitisen päivää. Tokio on niin... Tokio. Niin julma, niin kaunis, niin surullinen, niin seesteinen. Ei ole toista. Mutta ei nyt enempää hänestä. Tokiosta siirryimme aatonaattona bussilla ystävän perheen luokse Okazakiin, jossa vietimme uudenvuoden. Uuteenvuoteen kuului tietenkin toshikoshisoba eli uudenvuodennuudelit, Koohaku-laulukilpailu televisiosta sekä vuoden vaihtuminen pyhäkössä, jossa suoritimme hatsumooden eli vuoden ensimmäisen rukouksen. Saimme sakea, konnyakua, mochia ja amasakea pyhäköllä ja ostimme tietenkin vuoden ensimmäiset omikujit eli ennustukset. Sain toisiksi parhaan asteen ennustuksen eli chuukichin.

Uudenvuodenpäivänä söimme perinteistä osechi-ruokaa ja sittenpä ystävä oli tilannut kimono-opettajansa pukemaan meille kaikille kimonot päälle ja lähdimme sitten ne päällä Okazakin linnan kupeeseen rukoilemaan.

Seuraavana päivänä lähdimme autolla kohti Izun niemimaata! Pyhät aiheuttivat ruuhkaisia teitä paikoin, mutta pääsimme turvallisesti perille ystäväni isovanhempien luokse Izun kaupunkiin keskelle hiljaisia vuoria. Isovanhemmat olivat aivan mielettömän herttaisia. Vietimme pari päivää siellä käyden onseneissa eli kuumissa lähteissä ja syöden herkullista ruokaa.

Viinitilallakin piipahdimme, enkä suosittele japanilaista viiniä kyllä kenellekään, joka haluaa juoda viiniä. Siis jos haluaa juoda jotain hämmentävää makeaa marjajuomaa, niin siitä vaan, mutta en ole ihan varma, mitä sillä oli viinin kanssa tekemistä.

Rentouttava maalaiselämä olisi voinut kestää pidempäänkin, mutta Kioto kutsui ja hyppäsimme otoshidamamme tuhlaten luotijunaan ja palasimme takaisin kyltthyyrin pariin.

Maanantaina pakenivat saarelta Suomeen kaksi kaveria ja tänään vielä viimeinenkin. Nyt on luvassa vain armoton tammikuinen kokeiden ja esseiden täyttämä kaksiviikkoinen, jonka jälkeen koittaa kevätloma. Että kauanpas sitä kouluakin ehtii olla. En kyllä valita. Olen kuitenkin niinkin erikoinen ihminen, että pidän lopulta lomasta enemmän kuin koulusta.

 Katsokaa, lunta sateli täällä tällä viikolla! Suli puoleen päivään mennessä, mutta kaunistipahan edes hetken aamua.

Kummallista, että on jo vuosi 2014 ja lähtöön enää reilu kaksi kuukautta. Mielessäni liikku monenlaisia kysymyksiä, mutta keskitynpäs nyt puristamaan itsestäni kaiken irti vielä tämän kuun ja mietinpä sitten vastauksia kysymyksiini.

Tässä teille vielä Fuji-vuori, jonka näin talvilomamatkamme aikana liioittelematta kymmenisen kertaa. Onhan se aika komea veikko, ei sitä käy kiistäminen.