残り物には福がある

Oi ihana radio, joka soittaa kasari- ja ysärimusakkia!

Keskiviikko ja takana viisi japanin koetta. Nämä ihmiset rakastavat kokeita. Yhteenkin piti opetella kappale ulkoa ja täydentää sitten puutuvat kohdat kokeessa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Itkettää lähinnä japanilaisten puolesta, joille opetetaan kaikkia kieliä tällä metodilla ja sitten ihmetellään, miksei kukaan osaa mitään.

Viikonloppuna oli halloween-juhlat sun muuta illanviettoa. Opin paikallisessa, että Japanissa ei ole sosiaaliturvatunnuksia, mutta niiden käyttöönottamisesta käydään keskustelua.

Yritin mennä Mitsubishi-Tokyo-UFJ-pankkiin (mikä nimi toikin nyt on pankille??) avaamaan tiliä, mutta syliini tungettiin vain kasa lomakkeita ja käskettiin avaamaan tili postitse. En pitänyt ajatuksesta (ja lomakkeet aiheuttivat päänsärkyä), joten maanmiestäni Annikaa haastateltuani menin Japanin postiin tilin avaamaan. Se hoitui alle puolessa tunnissa postikonttorissa. Olen aina pitänyt Japanin postista. Sieltä saa nostettua rahaa suomalaiselta tililtä, läheteltyä kirjeitä ja postipaketteja sekä nähtävästi avattua helposti tilin. Sitä paitsi lähipostini virkailijamies (saman jonka kanssa puhuin revontulista) on ihana.

Perun aikaisemmat sanani Japanin jogurttien epämonipuolisuudesta. Olen kierrellyt kauppoja ja löytänyt mm. jogurtteja, joissa on papuja. Papuja jogurtin seassa. Ei hedelmänpaloja, vaan papuja.

On ollut vähän mehuton olo viimeaikoina ja tänään kolmen maissa kotiin palatessani harkitsin jo saman tien petiin painumista, mutta paransin ajatukseni ja lähdin Kamogawalle kävelylle. Joissain puissa on jo ruskaa. Linnut, kissat ja veden solina paransivat mieltäni kovasti. Kotimatkalla kävin lähikaupassani ja sain keksin, koska ostin ruokaa yli 1500 jenillä. Lisäksi kassatäti pakkasi ostokseni kangaskassiini. Siis kyllä täällä useissa kaupoissa pakataan kaupan muovipussiin ostokset, mutta ei kukaan ole aikaisemmin pyytänyt minua antamaan kangaskassiani ja pakannut ostoksia siihen. Tätä kutsuisin jo asiakaspalveluksi.

Siinä joki, alkavaa ruskaa, Japanin lippu ja Hiei-vuori.

Eilisessä sanomalehdessä kerrottiin, että kolme vuotta sitten vastavalmistuneena työllistyneistä kolmasosa on jo menettänyt työnsä. Eivätkä kaikki vastavalmistuneet täällä enää saa heti töitä. On romahtanut japanilainen yliopistosta suoraan elinikäiseen työsuhteeseen -yhteiskunta.

Puhuin tänään japanilaisen yliopistotoverini Masamin kanssa Japanin koulutuksesta. Sain lievän valaistumisen hetken. Niin kutsuttu yutori-kyooiku (ゆとり教育) eli koulutuksen helpottaminen tuntimäärältään ja sisällöltään on ollut Japanin julkisissa kouluissa trendi jo muutaman vuosikymmenen. Kuulemma esimerkiksi 2000-luvun alun koululaiset opiskelivat ympyrän pinta-alan laskemista kolmoseksi pyöristetyllä piillä, koska 3,14 olisi ollut liian monimutkainen luku lapsukaisille. (Tämän kuitenkin huomattiin hämmentävän myöhempää matematiikan opiskelua ja nykyään tilanne on korjattu. Kuinkakohan tarkalla piillä Fukushiman insinöörit kävivät oman peruskoulunsa?) Japanilaisen julkisen koulun tärkein periaate on, että kaikki menevät samaa tahtia ja sen tahdin määrää luokan hitain oppilas. Tämä löysäilymeininki on johtanut siihen, että vanhemmat laittavat lapsensa koulun ulkopuolella toimiviin kalliisiin preppauskouluihin eli jukuihin (塾), joissa sitten opetellaan piin oikea arvo ja muita hurjan monimutkaisia asioita. Samasta syystä monet vanhemmat laittavat lapsensa mieluummin kalliisiin yksityiskouluihin kuin julkisiin kouluihin.
Masami on käynyt koulutuspolitikkaa käsittelevällä kurssilla ja lupasi tuoda minulle kurssimateriaalia luettavaksi. Aihe kiehtoo minua. En ole varma nykytilasta, mutta omassa lapsuudessani luokka eteni opetussuunnitelman mukaan ja hitaammat saivat tukiopetusta. Hienoissa tapauksissa nopeat saattoivat saada lisäopetusta.

Luin tosin Hesarista, että Suomessakin maksulliset tukiopetukset kasvattavat suosiotaan. Eikö koulu enää tarjoa tukiopetusta? Jos ette pidä koulutuksen tasosta huolta siellä Suomessa, niin laskeskelette kohta ympyrää kolmoseen pyöristetyllä piillä ja yleissivistyksenne rajoittuu oman maanne pääkaupungin sijoittamiseen kartalle.

Mietin, että olisi jossain välissä hauskaa käydä pistäytymässä tuolla Japaninmeren puolella. Kioton prefektuuri nimittäin yltää sinne asti. Tämä yllätti minut. Kaipaan merta. Ehkä menen viikonloppuna merelle.

習うより慣れよ

Jaksaa joo sataa. Taifuuneita tulee yksi toisensa jälkeen. Taifuunikauden olisi pitänyt jo loppua. Ilmastonmuutos.

Eilen kävin työhaastattelussa, jonka tuloksena tulen ensi kuusta alkaen opettamaan kerran viikossa suomea Osakassa. En sitten sen eksoottisempaa duunia keksinyt. (Olen siis opettanut ennen tänne tuloani vajaat pari vuotta suomea maahanmuuttajille.) Jos minut valitaan Marsiin lähtevien uudisasukkaiden joukkoon, saan luultavasti sielläkin suomen opettajan pestin. 

Työhaastattelumatkallani kävin myös Osakassa asuvan korealaisen kurssikaverini kanssa syömässä ynnä muuta. Siinä vasta mahtava tyyppi! Sen kunniaksi lainasin tänään kirjastosta korean kielen oppikirjan. Jos talvella menisi vaikka siellä käymään, niin olisi kiva osata kirjaimisto ja jotain matkailusanastoa edes. 

Tänään kävin lounaalla erään japanilaisen tuttavan kanssa, ja hän vei minut Urasenke-teehuoneen yhteydessä olevaan museoon, jossa oli japanilaista keramiikkaa (lähinnä teehen liittyvää) sekä matcha-maistiainen. Sinne pääsi ilmaiseksi Doshishan opiskelijakortilla. Matchaa tehtiin meille hienosti teeseremonioiden. Tässä kuva ylväästä teestä. Kupin on tehnyt kuuluisa naralainen muotoilija. 

Vautsi vau. Mutta totta puhuen kaikki teeseremoniointiin liittyvä on ehkä ahdistavinta mitä tiedän Japanissa. Käännä vasempaan, juo oikeassa kulmassa, käännä oikeaan ja plaplapla. Eihän siitä teestä voi nauttia, kun pitää stressata, että juoko sitä nyt oikeassa asennossa. Chadoo on kyllä viimeinen asia, mitä harrastaisin.

Ei silleen, että vihaisin perinteitä ja hassuja tapoja ja sääntöjä, mutta jotenkin ruokailu ja liian tiukat säännöt eivät vain sovi yhteen. Suuhun pistettävistä asioista kuuluu nauttia. Ruokailun ulkopuolella voin sitten tehdä vaikka kuperkeikkoja, jos se on jotenkin jumalallisen perinteikästä.

Ensi viikolla on seitsemän koetta. En ajatellut stressata asiasta. Paitsi ehkä yhdestä sanastokokeesta. Mutta siitäkään en liikaa. 

Yritin lukea kirjastossa Matsuo Bashon ja Ihara Saikakun runoutta, mutta en ymmärtänyt siitä paljoakaan. Mutta pystyn ehkä elämään sen tosiasian kanssa, etten kykene ymmärtämään 1600-luvun japania. Saikakua haluaisin kyllä kauheasti lukea, joten taidan etsiä jostain vaikka käännöksiä käsiini. Lohduttautuakseni lainasin täysin sattumanvaraista japanilaista nykyrunoutta.

Olen nähnyt viime aikoina niin hirveitä painajaisia, etten haluaisi mennä nukkumaan. Viime yönä näin unta kattojen päällä leijuvasta jättiläisestä, joka liiskaili ihmisiä kädellään. Se oli monivaiheinen ja kammottava uni, mutta lopulta jättiläinen saatiin tapettua merestä äärettömän kovalla paineella ruiskutettavalla vedellä. Aamulla olin jostain syystä vakuuttunut, että tämä oli enneuni ja kirjoitin ylös, miten jättiläisen saa tapettua. Näin illemmalla ajateltuna en usko leijuvan jättiläisen ilmestyvän lähiaikoina, mutta en myöskään haluaisi nähdä tänä yönä yhtä todentuntuista unta.

Mainitsinkohan muuten jo, että menen ensi kuussa Okinawalle? Meillä on pieni lomanen marraskuun lopussa, joten varasin lentoliput Okinawalle. Olen halunnut mennä sinne lukioajoista lähtien. Japanissa lukiossani oli kuvisopettaja, joka oli ihan sekaisin kaikesta okinawalaisesta. Meidän piti muun muassa tehdä savesta okinawalaiset shisa-leijonat okinawalaisen musiikin soidessa taustalla. 

Pitää muuten avata pankkitili täällä, jos aion töistä palkkaakin saada. Olen kuullut, että pankkivirkailijoiden kanssa voi joutua käymään ulkomaalaisena aikamoista sananvääntöä asiasta, mutta mikäs sen mukavampi tapa viettää perjantaita.

Tässä teille vielä ilahduttava kuva pilvenpiirtäjän 29. kerroksessa syödystä osakalaisesta okonomiyakista.

天高く馬肥ゆる秋

Yhteiskeittiössämme on hämmentävä mikro, johon ei tarvitse laittaa mitään aikaa, vaan se pysähtyy automaattisesti sitten kun kokee ruoan olevan tarpeeksi lämmintä. Tämä on nyt viimein sitä japanilaista huippuelektroniikkaa.

Märkäisä ja sateisa viikonloppu. Myös hauska ja vähän absurdi viikonloppu. Perjantaina menimme suomalaisporukalla izayakaan. On ihanaa saada puhua välillä suomea ja nauraa vedet silmissä. Lukiovaihdossani sain puhua suomea koko vuoden aikana ehkä vajaa kymmenen kertaa. Lukiovaihto Japanissa on muutenkin aika pimeä juttu. Mutta sen valossa yliopistovaihto tuntuu kahta mainiommalta.

Lauantaina menin syyskuussa tutustumani japanilaisen synttäreille erääseen baarin, jota pitää suomalaisen ja japanilaisen poika (äh, miten suomeksi voi ilmaista "haafun" järkevästi?), joten taas sain puhua suomea! No siellä oli toki sitten muutakin porukkaa (joista kaksi suomalaista) ja puhuimme syvällisistä aiheista kuten Edo-kauden aikaisista nimityksistä sukupuolielimille... Juttelin myös hauskan australialaisen kanssa, jonka kanssa puhuimme koko illan japania ja jossain vaiheessa joku huomautti sen olevan omituista, mutta maassa maan kielellä, sanon minä. Puhun japania luontevammin ja sujuvammin kuin englantia, ja austalialainen puhui täydellistä japania, joten englannin puhuminen se vasta olisi pöhköä ollutkin. Tajusin muuten tässä yksi päivä, mitä englannista tulee mieleen. Tehosekoittimessa laitetut ruoat. Siis että kaikki englannin sanat on silleen... mössättävä suussa. Ei siinä mitään tietenkään. Soseruoat voivat olla ihan hyviä.

Menimme sieltä sitten jossain vaiheessa porukalla... jonnekin toiseen baariin. Baariin piti mennä outoja kapeita portaita ja sisällä oli valaistus ainoastaan kynttilöillä ja ihmisiä tupa täynnä. Istuimme erään tytön kanssa ikkunanlaudalle, joka oli ainoa paikka, jossa pystyi hengittämään tupakansavuisessa baarissa. Ikkuna oli siis auki, mutta siinä oli kalterit, ettei tippuisi. Ikkunasta näkyi myös vieressä oleva hylätty ala-aste, joka oli vähintäänkin karmaiseva. Puhuimme siinä sitten tytön kanssa elämän syvällisistä ongelmista ja sen sellaisesta, mistä nyt hei tuollaisessa mestassa voi keskellä yötä puhua. Sitten jossain vaiheessa sinne tuli geisha. Kuulemma oikea. Istui baaritiskille juomaan. Ihmiset tanssivat. Lopulta seurueemme päätti siirtyä seuraavaan paikkaan, mutta yksi meistä oli lähdössä taksilla kämppäni suuntaan, joten päätin lähteä siinä vaiheessa samaa matkaa, koska kävelin jo edellisenä iltana sateessa kotiin.

Olipa epätodellinen ilta.

Tänään taidan löllyä kotona ja katsoa animea.

Pakko avautua Haruki Murakamin uudesta kirjasta. Siinä päähenkilö menee tosiaan Suomessa käymään. No, eräässä kohdassa hän tulee tapaamaan vanhaa ystävätärtään tämän mökille, ja ystävättären mies tarjoutuu lähtemään lasten kanssa kaupoille pois tieltä. Päähenkilö kuulee miehen puhuvan suomea ja on erottavinaan tämän puheesta sanan "ice cream", johon lapset riemuisasti reagoivat. Mutta arvon herra Murakami, vaikka japaniksi "aisu kuriimu" tulee suoraan englannista, niin suomeksi se on "jäätelö". Jos isä puhuu lapsilleen suomea, hän puhuu "jäätelöstä". Tai ehkä "jädestä" tai "jätskistä", mutta se ei nyt vain millään ilmeellä muistuta sanaa "ice cream". Että olisitko nyt arvon Nobel-ehdokas voinut katsoa vaikka Google Translatorilla mitä on jäätelö suomeksi?
Ärsyttää, kun kirjailivat eivät tee taustatyötä kunnolla.

Menen muuten keskiviikkona työhaastatteluun suomen kielen opettajan sijaiseksi. Saan vihdoin nimittäin osa-aikatyöluvan ensi viikolla. Pitää ehkä vähän googlailla jotain työhaastatteluetikettejä... Heh, kaikkea sitä.

Kävin muuten viime viikolla uimassa Doshishan viereisessä uimahallissa, johon Doshishan opiskelijat saavat alennusta. Ihan mukava mesta, siellä ainakin neuvottiin kädestä pitäen, kun vain sanoi olevansa ekaa kertaa siellä. Meinasi kyllä pokka pettää, kun altailla opastaja kertoi jokaisen radan käyttötarkoituksesta, ja esitteli radat, joihin voi mennä, jos haluaa uida yli 50 metriä. Ei, tänään tulin kyllä uimaan valitettavasti vain 10 metriä! Siis oikeasti mitä. Altaissa ei myöskään ollut lainkaan syvää päätä, vaan jalat olisi saanut pohjaan milloin vain. Toisaalta no, tunnen aika paljon täysin uimataidottomia japanilaisia. Minusta on outoa, ettei saarivaltiossa ole pakollista uimataitovelvollisuutta.
No joo. Vesi oli myös vähän turhan lämmintä, mutta kyllä minä sitten sain omaa mummovauhtiani kilsan vedettyä ja ai että oli hyvä olo sen jälkeen! Taidan mennä maanantaina uudestaan.

Pitäisi käydä joku päivä Kioton mangamuseossa.

Sataa ja ikkunastani näkyvä vuori on sumun peitossa.

腹が減っては戦ができぬ

Viikonloppuna kävin Gokojingu-jinjassa (御香宮神社) matsurilla, jolla juhlittiin hedelmällisyyden jumalattaren syntymäpäiviä ja tarjottiin ilmaista sakea, joka tekee kauniiksi ja onneliseksi ja sitä rataa. Matsuri-idea oli hoodeilta kotoisin olevan Masamin ja saimme hienon porukan, joka koostui japanilaisesta, italialaisesta, neljästä suomalaisesta ja kolmesta kiinalaisesta. Matsurilla heiluteltiin hienoja hanagasoja eli ööh... kukkaissontsia, ne kai edustivat jotain aluetta per sontsa.

Matsureita ei niin hirveästi syksyisin harrasteta, joten oli kiva käydä noin vilkkaalla matsurilla. Ajateltiin, että oltaisiin menty jonnekin vielä yksille, mutta sitten ahdistuimme liikaa yöjunien olemassaolemattomuudesta ja hajaannuimme kotikulmillemme. Meitä jäi kuitenkin kolme kiinalaista, italialainen ja minä Imadegawan metriksellä ja päädyimme sittenkin metriksen lähellä olevaan hassuun hiljaiseen paikalliseen. Siellä oli neljä paikallista nousuhumalaista, joiden kanssa meillä oli hauskaa.

Sunnuntaina tuttavani tuli Tokiosta Kiotoon käymään ja kiertelimme Kiotota. Näin peräti kaksi hääseremoniaa. Japanilaisessa kalenterissa on kuudenlaisia päiviä, joista yksi tyyppi on dai-an (大安) eli "suuri turvallisuus". Se on luonnollisesti japanilaisten suosituin päivä mennä naimisiin. Sunnuntaina oli dai-an, siksi oli paljon hääseremonioita. Tässä yksi salakuvattuna. Hääpari on punaisen sontsan alla.

Tänään oli tai-iku no hi (体育の日）eli liikunnan päivä, joka on kansallinen lomapäivä. Poikkeuksena yksityiset yliopistot. Mitään lomaa ois halunnukaan. Kävin tokiolaisen tuttavani kanssa kuitenkin koulupäivän jälkeen Arashiyamalla. Hieno mesta. Siellä oli joella soutuveneitä ja aloin brassailemaan soututaidoillani (kuuluisat ovat!), joten päätimme lähteä soutelemaan, mutta valitettavasti soutuveneiden vuokrauspiste ehti juuri mennä kiinni nenämme edestä... Kovin pettymyksellistä. Mutta kävelimme bambumetsässä, se oli häkellyttävän upeaa!

Kiinalaisen mörähtelevän opettajan luetunymmärtämiskurssi on huippu. Olemme lueskelleet siellä tekstejä japanilaisen lukion äidinkielen kirjoista ja analysoineet niissä käytettävää retoriikkaa ja typeriä steretypioita sun muita. Lisäksi opettaja kertoo välillä mitä sattuu mistä sattuu, mikä on usein rutkasti opettavaisempaa kuin oppikirjojen ihaileminen. Muuttuuko muuten suomalaisissa uutisissa äänenlaatu eri aiheista puhuttaessa? Esimerkiksi puhutaanko EU-suhteista eri äänensävyyn kuin Venäjä-suhteista?

Joskus mietin tatemaen (julkisivurooli) ja honnen (sisäiset ajatukset) käsitteitä ja sitä, että ovatko ne nyt sitten niin erityisiä juuri Japanille. Kyllä Suomikin on sellainen "voisin ehkä tullakin (eli en)" -kulttuuri. Eikö koko ihmisyys ole yhtä näytelmää ja roolien täyttämistä. Toisaalta niin, kaipa honnessa ja tatemaessa on kyse niiden tietyntyyppisestä toteuttamisesta, jota ei ehkä joka maailmankolkassa harrasteta.

Lainasin Kalevalan japaninnoksen yliopiston kirjastosta. Pitänee mennä kotiuduttua folkloristien kuuluisalle Kalevala-kurssille, on Kalevala sen verran hauska juttu kuitenkin.

Minusta tuntuu, että Kiotossa kaikki on kuuluisaa. Kioton kuuluisa vihreä tee, pikkelsit, japanilaiset makeiset, silakat, udon, kalaruoat, tofu, sipuli... Itseasiassa uskon, että tämä on joku typerä käytännön pila, jossa jokaisen ruoka-aineen etuliitteeksi laitetaan "Kioton kuuluisa". Japanissa kaikki myy paremmin, jos se on jonkin alueen kuuluisaa jotain.

Kiotolaiset ovat myös japanilaisista eniten leipää syöviä tallustajia.

Japanissa ei ole hirveästi jogurtteja, mutta ihan parhaita ovat jogurtit, joissa on aloe vera -paloja. Niitä aamuisin syön.

Näin se arki rullaati rullaa.

Please take us to that Kirakira and the shining world.

Näin sanoo kahvimukini. Lisäksi se kertoo, että "a simple thing is the most wonderful".

Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä sitä sun tätä, mutta en oikein pygennyt mihinkään erityiseen sukupuolelleni ominaisista fyysisistä vaivoista johtuen. Menin kuitenkin Gioniin kävelylle ja Kiyomizuderallakin kävin. Mutta kuuluisat temppelit eivät ole yleensä niin kivoja oikeastaan, koska ne ovat vain täynnä turisteja. Kivempia ovat pienet randomit paikat, joiden nimeä ei pysty lukemaan.

Mutta joka tapauksessa Gionissa eksyin pieneen bisarriin kauppaan, jossa myyttiin mm. vanhoja japanilaisia lehtiä, valokuvia, leluja, koruja, nukkeja, mitä tahansa. Ja myös muualta tuotuja esineitä. Kaupassa ei ollut mitään järjestystä, vaan tavaroita roikkui mm. katosta. Keski-ikää lähentelevä miesmyyjä seisoskeli tavaroiden keskellä ja alkoi heti jutella iloisesti sitä sun tätä tavaroista ja oikeasta ammatistaan (nukkejen valmistaja), ja lopulta puhelimme siinä puolisen tuntia. Ostin pari vanhaa postikorttia ja lastenkirjan, jossa on kohtauksia Kokijista. Sitten mies neuvoi minulle lähellä olevan toisen vanhoja esineitä myyvän kaupan (johon en kyllä lopulta löytänyt). 

Tällaiset hauskat pienet kohtaamiset saavat minut arvostamaan ihmistä. Suurimman osan ajasta olen erittäin pettynyt koko ihmiskuntaan.

Myöhemmin kävelin nekocafen eli kissakahvilan ohi ja päätin hetken mielijohteesta mennä sisälle käymään, koska en ollut koskaan moisessa käynyt. Sisäänpääsyhinta oli muistaakseni 1400 jeniä (n. 10 euroa), siihen kuului mehukka ja tunti aikaa olla kissojen kanssa. Laukut ja kengät piti jättää lokeroon ja sitten pääsi huoneeseen, jossa oli tusina kissoja ja pari ihmistä niitä ihailemassa. Vähän minua epäilytti ajatus kissojen hyvinvoinnin kannalta, mutta ihan onnellisen oloisia ne olivat. Ilmeisesti kissat vaihtuvat päivittäin, joten joka päivä mirrit eivät joudu vieraiden ihmisten pällisteltäviksi. En tiedä muista kahviloista, mutta tämä paikka vaikutti ainakin toimivan aika lailla kissojen ehdoilla.

Mutta kissapulan helpottumisen sijaan tuli vain enemmän ikävä omaa kissaa. :<

Sunnuntaina kävin kaupungintalon edessä järjestetyllä kirpputorilla, aika samanlainen meininki kuin jossain Hietsun kirppiksellä. Paitsi Hietsun kirppiksellä random keski-ikäiset tädit eivät supattele, kuinka ihanan vaalea olen... Suomeen paluu tulee tekemään huonoa täällä Fuji-vuoren korkuiseksi kasvavalle itsetunnolleni.

Yliopiston kampuksella saa helposti seuraa istumalla penkillä yksin. Lähes aina joku tulee juttelemaan. Mukavaa. Minusta on kivaa jutella vieraiden ihmisten kanssa niitä näitä. Siinä ei ole sellaisia ihmissuhteelliskompleksisia riskinottopuolia.

Maanantaina istuskelin hypärillä penkillä ja katselin ihmisvirtaa, kun sieltä ilmestyi kaverini Yuuko. Siinä sitten kulutimme hypäriä, kunnes jostain ilmestyi vanha papparainen, joka kysyi osaanko englantia ja pyysi sitten auttamaan hänen englannin läksyjensä kanssa. Noh, hän kuulemma opiskeli englantia jumpatakseen aivojaan (se on hyvä tapa!), mutta läksynä oli pätkä... Odysseiasta, kohtaus, jossa on niitä harpyijoita. Siinä oli pari kohtaa, jota papparainen ei ymmärtänyt, mutta mitä helkuttia, englanninkielinen Odysseia! No kestipähän minullakin aika tovi ymmärtää ko. kohdat... Mutta ymmärsin kuitenkin onneksi ilmaisun "spare his life" ja selitin sen papparaiselle, joka luuli sanan "spare" tässä tarkoittavan ylimääräistä... Englanti se vasta onkin epämääräinen kieli, minusta on ihan pöhköä, että verbit ja nominit voivat olla samannäköisiä!!

Köh. Täällä välillä puhuessani asuntolan eurooppalaisten/amerikkalaisten kanssa englantia tulee tosi ahdistunut olo jotenkin. Englanti tulee ulos kankeasti ja jää aina johonkin kitalaen kohdalle jumiin. Luulen, että minun on pakko mennä jollekin englannin suulliselle kurssille, kun palaan Suomeen.  

Vaikka aikaa on varmaan vielä, niin olen mietiskellyt kaikenlaisia vaihtoehtoja. Jatkanko maisteriopintoja Helsingissä vai hakisinko ehkä Japaniin johonkin maisteriohjelmaan? Siihen tietenkin tarvitsisi apurahan. Jos jatkan maisteriopintoja Helsingissä, mitä oikein tutkin? Kandini tein tosiaan Banana Yoshimoton Kitchenin käännöstä ja alkuperäisversiota vertaillen, joten olisi periaatteessa helppoa jatkaa kääntämisen tutkimisen parissa. Mutta mitä minä haluan oikeasti tehdä?

Tällä hetkellä kehittelen joka tapauksessa Maailman Herkullisinta Kurkkupikkelsiä, jonka avulla jokainen hyvätuloinen salaryman haluaa minut vaimokseen, eikä minun tarvitse enää ikinä huolia muusta kuin säännöllisestä imuroinnista (joka on kyllä kokemukseni mukaan vaikeampaa kuin tutkielman kirjoittaminen tai töissäkäynti). Nyt tekemäni satsi tarvitsee ehdottomasti enemmän etikkaa.

Opin tänään jotain Japanin sosiaaliturvajärjestelmästä (生活保護). Toimeentulotukea on mahdollista anoa, mutta sen saaminen on kuulemma äärimmäisen vaikeaa ja sossutädeille on pystyttävä todistamaan, ettei kukaan sukulainen tai naapurintäti pysty jelppimään. Ei kai Suomessa sentään sellaista kysellä? En ole koskaan joutunut hakemaan toimeentulotukea, niin en ihan tiedä. Joutuvatko hyvätuloisten vanhempien aikuiset lapset selittämään sossun luukulla, mikseivät saa vanhemmiltaan rahaa? Valaiskaa, jos tiedätte tarkemmin.

Tämän hetken kuumia aiheita Japanissa ovat mm. arvonlisäveroprosentin nouseminen 5 prosentista 8 prosenttiin, Fukushiman tilanne (yllätys yllätys), perustuslain uudistaminen ja vihapuhe (ヘイトスピーチ).

Alvin nousu. Pääministeri Abe yrittää nostaa Japania taloudellisesti jaloilleen. Alvin nousu heikentää kuitenkin ainakin väliaikaisesti ostovoimaa. Suomalaisen näkökulmasta 8 prosentin alv tuntuu aika köykäiseltä, mutta jos miettii kuinka paljon vähemmän täällä saa vastinetta verorahoilleen (sairasvakuutus kattaa vain 70 % kuluista, korkeakoulutus pitää maksaa omasta pussista...), niin ymmärrän toisaalta japanilaisten ärtymystäkin. Mutta hyvin vähän ymmärrän kuitenkin taloudesta, joten ei siitä sen syvempää analyysia.

Fukushima. Joo joo, vuotaa vuotaa, mutta kerrotaan se aina parin kuukauden viiveellä.

Perustuslain uudistaminen. Perustuslaissa on paljon omituisia kohtia, koska se on kirjoitettu silloin toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain sanelemana. En tiedä, mitä ne nyt tarkalleen haluavat siitä uudistaa, mutta ainakin Abe ilmeisesti haluaisi Japanille itsenäiset puolustusvoimat. Nythän tämä on periaatteessa pasifistinen valtio, eli jos joku räyhää, niin Yhdysvallat tulee apuun ohjuksineen.

Vihapuhe. En ollut jotenkin ajatellut, että Japanissakin on vihapuhetta otsikoiksi asti. Paikallislehdessä oli uutinen Osakassa japaninkorealaisiin kohdistuneesta vihapuheesta, mutta ilmeisesti sitä kohdistuu myös paljon mm. burakumineihin eli ns. "likaisten" (=teurastajat, nahkurit, haudankaivajat) ammattien harjoittajien jälkeläisiin eli paikallisiin kastittomiin, jotka eivät tietenkään enää virallisesti ole syrjittyjä, mutta todellisuus on toinen.

Joo. Sellaisia aiheita tällä kertaa. Tein sunnuntaina currya ja olen syönyt sitä nyt neljä päivää putkeen eikä se tunnu loppuvan koskaan. Tänään tosin kyllästyin kareeraisuun ja söin riisin sijaan pastaa. Kareepasta. Haha. 

知らぬが仏

Pidän kovasti näistä perjantaista jotenkin. Aamulla käyn kahdella japanin tunnilla, joiden jälkeen tulen kotiin opiskelemaan tai lagailemaan ja lähden sitten kuudeksi Kioton asemalle kielitieteen luennolle. Pääsen takaisin kahdeksan maissa ja kotiudun videovuokraamon ja kaupan kautta. Väsyttää iltaluennon ja koko viikon jälkeen tavattomasti, mutta tietää, että huomenna saa nukkua ja olo on jotenkin utuisen raukea. Lasi olutta, kuivattuja kaloja ja hyvä leffa.

Väittely-/keskustelukurssi, jolla käyn, muistuttaa tosi paljon viime syksynä käymääni puheviestinnän kurssia. Tai tulee sellaisia outoja fläsäreitä, en muista kokonaisuudessaan kyseisestä kurssista kauheasti kuten en kyllä koko viime syksystäkään. Mutta siis niin, joillekin aasialaisille ajatus väittelystä tuntuu olevan tosi hämmentävä, mutta Suomessa nyt väitellään jo yläasteella, joten kurssi on minulle opettavainen lähinnä kielen kannalta.

Aasialaisista puheenollen, luokallani on pelkkiä aasialaisia. Enemmistö on kiinalaisia tai taiwanilaisia (en koskaan oikein muista kummat ovat kumpia, kun ne puhuvat kuitenkin kiinaa keskenään), korealaisia on myös aika paljon ja sitten on yksi intialainen ja minä. No intialainen kulttuuri eroaa toki itäaasialaisesta kulttuurista aika paljon, mutta kyllä siinä porukassa tuntuu silti vähän... eksoottiselta pohjolan ihmiseltä. Joillakin tunneilla on sekaisin eri luokkia, joten parilla japanin tunnilla on yksi sveitsiläinen (jonka kanssa päivittelimme erään lehtiartikkelin analyysin päätteksi kuinka kaikissa muissa luokan sisällä edustetuissa maissa on kuolemantuomio ja kuinka Eurooppa se on sivistynyt mesta!) ja yhdellä tunnilla eräs saksalainen. 

Mutta siis kampuksella ylipäänsä on tosi paljon vaikka mitä kansalaisuuksia, Doshishassa on hurjasti vaihtareita.

Opin tällä viikolla, että vuokratyöläiset ovat Japanissa eräänlainen kasvava ongelma ja heitä on tällä hetkellä kuulemma jopa 30% työntekijöistä (vrt. Suomessa kuulemma n. 1%).  Ja no jos on lukenut ongelmista vuokratyöläisten kohtelusta Suomessa, niin voi vain kuvitella, miten hauskaa on jos 30% työväestä on vailla kunnon oikeuksia. No, pitäisi toki tutkia asiaa tarkemmin, että voisi sanoa enempää.

Toinen työhön liittyvä juttu, mitä mietin usein, on mitä omituisempia... noh, rehellisesti sanottuna "paskaduuneja" tekevät ihmiset. Koulumatkallani on esimerkiksi mies, joka seisoo kadulla pitäen kylttiä, joka neuvoo läheiselle työmaalle. Siinä se vaan seisoo ja pitää sitä kylttiä. Miksei sitä kylttiä voi kiinnittää pylvääseen, häh?? Lisäksi kahden kampuksen välillä asuntoalueen läpi kulkevalla reitillä on ties kuinka monta yliopiston vartijaheeboa, jotka pitelevät kylttejä, jotka käskevät olemaan hiljaa tai olemaan kulkematta ylipäänsä koko reittiä. Ja kuten kaikki Japanissa käyneet tietänevät, joka parkkihallin ynnä muun nurkalla on jotain ihmeen turhaa liikenteenohjausta. Mutta siis mitä yritän sanoa, on se, että vaikka täällä on tilastojen mukaan vain alle 5% työttömiä, niin joku voisi tehdä myös tilaston, että kuinka moni niistä 95% työllistetystä on oikeasti järkevässä duunissa. No, tätäpä ne kookomuslaiset kai Suomeenkin haluavat, että ihan sama mitä työtä tehdään, kunhan sitä tehdään. Ai maisterismiehiä olet? No menepä nyt kuitenkin pitelemään 8 tunniksi tuota kylttiä tuohon risteykseen. Katsos kun tilastojen pitää näyttää hyviltä.

Okei, en minä oikeasti tiedä, kumpi on parempi lähestymistapa asiaan. Ehkä se tienvarressa kylttiä pitävä japanilainen on paljon onnellisempi kuin työtön suomalainen maisteri, koska se voi 8 tuntia kylttiä pideltyään mennä kotiin vaimonsa luokse sen sijaan että viettäisi päivän jossain virastossa täytellen anomuksia rahan saamiseksi. Tarkoitan vain, että minusta tuntuu (ja pätee myös itseni kohdalla), että ihminen tarvitsee jonkun paikan minne mennä aamulla (tai iltapäivällä tai yöllä, ymmärtänette pointin). Rutiinin. Tekemistä. (Toki sen voi toteuttaa työttömänäkin, jos haluaa.)

Esitelmöintikurssillamme pitää pitää puhe jostain henkilöstä, jota kunnioittaa. Päätin kirjoittaa puheen Elias Lönnrotista. Muistan elävästi, kun lukion äikänmaikkamme selitti Lönnrotin elämänvaiheista ja tuntui melkein kuin olisi tuntenut vanhan kunnon Eliaksen. Olihan se nyt kova jätkä.

Miksiköhän japanilaiset laulavat usein pyöräillessään? Täällä on myös tosi hassun näköisiä pyöriä paljon.

Tässä vielä kuva chikuwaroorusta eli sämpylästä jossa on chikuwa eli tollainen kalamassasta tehty putkelo. Vähän niin kuin hodari, mutta kalamassaputkelolla. Chikuwat on muutenkin tosi hyviä ja halpoja, nytkin mulla on kaksi paketillista jääkaapissa.

Ja tässä on arvatkaa mitä! Kalapullia! Värikkäitä kalapullia tikun päässä! Tosi hyviä itseasiassa.

Sellaista tällä kertaa.

住めば都

Takana on viikko luentoja ja varmaan sata jikoshookaita eli itsensä esittelyä. En varmaan osaisi lausua nimeäni oikein, jos pitäisi tähän väliin jollekin suomalaiselle esittäytyä. Horumu Petora tässä moi, kutsu vaan Petoraksi. 

Koska olen nyt käynyt jokaisella valitsemistani kursseista, esittelen ne lyhyesti teille. (Jos ei kiinnosta, skipatkaa.)

Japanin kurssit:

Japanin yleiskurssi VII (総合日本語VII)

Tämä on viiden (paikallisen) opintopisteen kurssi, jossa on luento joka päivä. Kurssilla käydään joka kerta 1-3 uutta kanjia läpi käyttötapoineen, luetaan Doshishan omaa tekstikirjaa sekä opiskellaan kielioppirakenteita. Opettaja on joka päivä eri, joten vaikka materiaalia ja etenemistapa on koko ajan sama, painotuspisteet vähän vaihtelevat opettajien mukaan. Kurssilla jankataan paljon asioita (tämä on kuulemma "supairaru mesoddo" eli "spiral method"), joten kauhean stressaavaa meninki ei ole. 

(Tieteellinen) kirjoittaminen VII (文章表現VII)

 Luento on kerran viikossa ja kurssilla opetellaan käytännössä asiatekstien kirjoittamista japaniksi. Kurssilla harjoitellaan tieteellisen tekstin ilmaisuja ja kirjoitetaan paljon esseitä sun muita.

 

Suullinen ilmaisu VII A (口頭表現VII A)

Kurssilla opetellaan pitämään esitelmiä ja puheita japaniksi. Luento on kerran viikossa.

Suullinen ilmaisu VII B (口頭表現VII B)

Täällä harjoitellaan väittelyitä ja keskusteluita. Luento kerran viikossa.

Luetun ymmärtämien VII A (読解VII A)

Täällä keskitytään sanomalehtitekstien ja muiden asiatekstien lukemiseen. Kerran viikossa luento.

Luetun ymmärtäminen VII B (読解VII B)

Tällä kurssilla taas keskitytään kaunokirjallisempien tuotosten lukemiseen. Kävin ensin erään naisopettajan luennolla, mutta siellä oli vähän liikaa ihmisiä ja opettaja sanoi, että jos mahdollista, niin sieltä voisi muutama ihminen siirtyä eri opettajan samalle kurssille. Menin sitten toisen opettajan luennolle, koska minulle oli ihan sama onko luento toisella vai kolmannella tunnilla. (Oikeastaan menin toisen opettajan luennolle, koska ensimmäisen opettajan luento oli todella puuduttava.) Toinen opettaja oli murahteleva vitsikäs kiinalaismies, jonka luennointitapa oli omituinen, mutta kymmenen kertaa kiinnostavampi kuin edellisen opettajan. Vaihdoin siis tämän kiinalaisopettajan kurssille. Luento kerran viikossa.

Sanasto VII (語彙VII)

Kurssilla keskitytään uutisissa ja muissa asiallisissa yhteyksissä käytettävään sanastoon syvemmin. Luento kerran viikossa.

Muut kurssit (kaikkia luento kerran viikossa):

Kommunikaatioteoria (コミュニケーション論）

Valtiotieteellisen tiedekunnan kurssi, jolla on yli 300 osallistujaa. Ensimmäinen luento oli aika rauhaton ja sai minut epäilemään japanilaisten yliopisto-opiskelijoiden kypsyyttä, mutta koska läsnäolopakkoa ei ole, niin siellä ei ehkä ole niin paljon ihmisiä tulevilla kerroilla. Luennolla käsitellään mm. ihmisten välistä kommunikaatiota sun muuta. Vaikuttaa kiinnostavalta.

Vertaileva mediatiede (比較メディア論)

Valtiotieteellisen tiedekunnan kurssi. Tätä opettaa joku ilmeisen kova alan asiantuntija. Kurssilla käydään läpi ko. opettajan kirjoittamaa median historiaa käsittelevää kirjaa. Sisältö vaikuttaa todella vaikealta. Tällä kurssilla jatkamista täytyy harkita.

Japanin kulttuuri kirjallisuuden kautta (日本の文学A:文学で味わう日本)

Tämä on vaihtareille tarkoitettu kurssi, jolla käydään läpi joitain otoksia japanilaisesta kirjallisuudesta. Ei siis mitään kirjallisuushistoriaa. Tänään opettaja tosin vain selitti Doshishan historiasta, että en ihan vielä tiedä, millainen kurssi tulee olemaan. 

Monikulttuurisen kommunikaation menetelmät: Kielentutkimuksen ympärillä pyörivät aiheet (多文化コミュニケーション学の応用：言語研究の周辺となるトピックス）

Nimi on aika kryptinen, mutta käytännössä kyse on kielitieteen kurssista.  Kurssi on Kioton yliopistojen yhteistyökurssi, jolla on opiskelijoita eri aloilta ja yliopistoista. Peräti 11 meitä on. Kurssi vaikuttaa aivan mielettömän mielenkiintoiselta ja kurssilla olevat ihmiset omalaatuisilta. Ainoa miinuspuoli on, että kurssi on Kioton aseman vieressä (kotoani kävellen ja metrolla yhteensä n. 25 min) perjantaisin klo 18:10-19:40, mutta en minä nyt parempaakaan tekemistä perjantai-illalle keksi kuin kielitieteen kurssi!

Siinä kaikki. 

Olen ensimmäisen viikon jälkeen melkoisen poikki, joten joudun luultavasti pudottamaan jonkun kurssin. Helsingin yliopiston liikkuvuusapurahaa varten pisteitä pitää saada täällä vähintään 12, ja minulla on nyt niitä 19 tulossa, joten on tässä varaakin ainakin yksi kurssi jättää pois. 

Mutta kiinnostavampiin aiheisiin. Ostin radion, koska koti ei ole koti ilman radiota. Löysin myös mukavan osakalaiskanavan Cocola FM:n. Radiouutisten kuunteleminen se vasta on mainiota opiskelemista.

Kävin suomalaisporukkamme (miinus yksi kiireinen) kanssa Biwakossa uimassa. Ilma oli lämmin, mutta vesi oli jo yhtä kylmää kuin Itämeri keskikesällä. Mutta en ollut koskaan ennen uinut järvessä Japanissa! Että nyt se on tehty!

En tiedä, oliko minulla enempää mitään kiinnostavaa. Nolottaa käydä yhteiskeittiössä lämmittämässä mikroruokia, kun taiwanilaiset kokkaa porukalla jotain taiwanilaisruokaa siellä... Mutta viimeksi vaihdossa ollessani koin jo japanilaisen kotiruoan hienouden, joten nyt voin keskittyä valmisruokiin poikamiesboksissani. Tai siis eivät ne ole valmisruokia, vaan osia ruoista. Minulla on esmes riisiä, pikamisokeitto, leivitettyjä katkarapuja pakasteesta ja itsetekemääni (!) kurkkupikkelsiä. Kunnon ateria!

Tässä teille nyt sitten se oikeasti kullattu Kinkakuji (金閣寺) eli Kultaisen paviljongin temppeli. Kävin siellä pyöräillen viime lauantaina. Aikaisemmin pari vuotta sitten talvella se oli hienompi pikku lumitilkuilla katollaan, mutta onhan nuo kukatkin mainioita tuossa.