限定された目的の人生？

Kioton metron Karasuma-linjan junansaapumismusiikki kuulostaa häiritsevästi joltain Zelda-musiikilta... Saria's Song? No, onhan täällä Nintendon pääkonttori ja kaikkea.

Tässäpä tämä kuumuus jatkuu edelleen, illat ovat jo hieman viilenneet. Olin myös omituisesti kuumeessa yhtenä päivänä, en ole ihan varma, mitä se nyt sitten oli. 

Kiotossa soi monessa paikassa ranskankielinen musiikki, ja jostain kumman syystä kuuntelen sitä myös usein kotona. Vähän pasmat sekaisin? Ehkä on rentouttavaa kuunnella välillä jotain kieltä, jota ei tarvitse ymmärtää.

Vaikka olen kerran ollut Japanissa pienessä pyöräonnettomuudessa ja vakuuttunut Japanissa pyöräilemisen karmeudesta, ostin kuitenkin käytetyn pyörän. Kiotossa on kuitenkin suorat ja tasaiset tiet, eivätkä ihmiset hurjastele pyörillä kauheammin, niin ajattelin, että ehkä pärjään. On kuitenkin kiva laajentaa vähän reviiriä. Mutta täällä on pakko pitää pyörän satula niin matalalla, että saa jalat maahan, koska pyöräteitä ei kummemmin ole, vaan pyörällä on puikkelehdittava ihmisten seassa (autojen sekaan menemisen jätän uhkarohkeammille) ja pysähdeltävä yhtenään.

Pidän kuitenkin kävelemisestä sinänsä, joten edelleenkin kävelen, mikäli matkaa ei ole kovin montaa kilometriä. Toissapäivänä pyöräilin kuitenkin joenvartta pohjoiseen ja menin puun varjoon maalailemaan siltaa. Siis kuvaa sillasta. Ja ruman kuvan maalasinkin.

Olen käynyt paljon läheisessä postikonttorissa ja yhtenä päivänä postivirkailija (nuori komea mies) kysyi vain randomisti, että olenhan Suomesta ja olenko nähnyt revontulia (olen). Sitten hän kertoi, että oli käynyt Alaskassa muttei harmikseen nähnyt revontulia. Sitten puhuimme tovin revontulista. Ihana postivirkailija. <3

Kävin Ginkakujilla (銀閣寺) eli Hopeisen paviljongin temppelillä. Se ei tosiasiassa ollut hopeinen toisin kuin Kultaisen paviljongin temppeli, joka on oikeasti kullattu. Siellä kuitenkin oli hieno piha. Tässä pari kuvaa.

 

Eilen kävin poikien asuntolassa pippaloissa. Fakta on kuitenkin, että suuret porukat saavat oloni epämukavaksi. Mutta oli ihan kiva tietää vähän, minkälaista miesporukkaa täällä on vaihdossa, kun täällä tyttöjen asuntolassa on syystä tai toisesta kovin naispainotteista. Voisin myös jauhaa kaksinaismoralismista liittyen siihen, miten pojat saavat kutsua tyttöjä asuntolaansa, mutta tytöt eivät poikia omaansa, mutten nyt ihan jaksa.

Toinen asia, mikä minua mietityttää, ovat tyttökoulut, joita on yläasteelta yliopistoon asti. Poikakouluja sen sijaan... en ole nähnyt. Luulisi, että niitäkin on, mutta ei ainakaan kovin yleisesti. Mutta siis no jos sukupuolen mukaan erotellut koulut tuntuvat vähintäänkin 50-lukulaisilta, niin mitä ihmettä ovat vain naisille tarkoitetut yliopistot? Oikeasti? En käsitä. Metroissa on myös naisyliopiston mainos, jossa on kolme nuorta naista ja yksi vanha papparainen pihapöydän ääressä istumassa ja alhaalla teksti "Yliopisto naisille." No mitä se papparainen siinä sitten tekee??

Onhan noita vissiin mm. Briteissä ja Yhdysvalloissakin, ihme viime vuosisadalle jääneitä juntteja nekin.

Mutta ei siitä sen enempää. Japanin jälkeenjääneisyys tasa-arvoasioissa nyt on niin vanha juttu.

Olen ollut jonkin verran tekemisissä Yuukon ja Masamin kanssa, joihin tutustuin ekalla viikollani täällä, ja jotka opiskelevat myös Doshishassa. Tänään menin käymään Masamin kotikaupunkiin Ujiin (Kioton naapurikaupunki), joka on kuuluisa matchastaan (jauhettu vihreä tee) ja Genjin tarinasta (kirj. Murasaki Shikibu, n. 1000 jaa). Kävimme Genji Monogatari Museumissa ja supersuositussa ravintolassa, jossa tarjoiltiin vihreän teen makuisia nuudeleita.

Iltaisin katselen Tsutayasta lainaamaani Neon Genesis Evangelionia nostalgioidakseni sekä luen Haruki Murakamin uusinta kirjaa "Shikisai wo motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi"（色彩を持たない多崎つくると、彼の巡礼の年, suomeksi kutakuinkin "Väritön Tsukuru Tazaki ja hänen pyhiinvaellusvuotensa"). Haruki Murakami on aivan mahtava kirjailija.

Pakko kertoa loppuun vielä tosi omituinen tapahtuma. Tulin kotiin yksi ilta ja kuutamo oli hyvin kaunis. Japanissa on tapana ihailla syyskuun täysikuuta ja ajattelin, että hitsi, olisipa seuraa, jonka kanssa mennä joelle katselemaan kuuta. Sitten mietin, että himpura, seuraahan saa tekemällä! Kävin asuntolan kaikkien kerrosten yhteiskeittiöt läpi ja värväsin ihmisiä messiin joelle istuskelemaan ja kyllähän meitä sitten kahdeksan ihmisen porukka lähti, taiwanilaisia, korealainen ja meksikolainen. Joka tapauksessa, istuskelimme joella ja puhuimme oudoista japanilaisista, joita olemme kohdanneet. Itsensäpaljastelijoista, rasisteista, stalkkereista, kyllä te tiedätte. No jonkin ajan päästä huomaan vajaan 10 metrin päässä kyykistelevän miehen, jonka ajattelin ensin etsivän maasta jotain pudonnutta tms. Mutta yhtäkkiä mies alkaa haukkua kuin koira! Siis oikeasti, siinä ei ollut mitään ihmismäistä. Laskimme kolmeen ja nousimme kaikki ylös siltä istumalta ja kipitimme pois. Istuimme sitten toiselle puolelle jokea ja kuulimme vielä kun mies haukuskeli yksinään. En tiedä, oliko hän muuttumassa kenties ihmissudeksi vai täysin vaaraton sekopää, mutta sopivasti sattui kuitenkin ilmestymään sinne missä paha mainittiin...

Oli minulla enemmänkin kaikkea kerrottavaa, mutta tältä erää en jaksa enää kirjoittaa.

かわいい子には旅をさせよ

Viikonloppu meni ja tuli, samoin teki taifuuni ja kurssien pohtimiset omalta osaltani (huomenna palautan täyttämäni lapun).

Kävin perjantaina tuttavani synttärijuhlilla, mutta olin vähän ajoissa, joten poikkesin söpöön pikkuisia käsitöitä myyvään liikkeeseen, jossa oli myös suloisia tauluja näytillä.
(Todisteen voitte bongata tästä.)
Omistaja pyysi sunnuntaina tulemaan liikkeen 8-vuotisjuhliin ja kävinkin siellä viemässä vähän täytelakuja Suomesta, mutten ehtinyt jäädä juhlimaan sen enempää.

Tuttavani synttärijuhlat olivat joka tapauksessa mukavat, ne olivat pienellä yökerholla, jossa esiintyi myös suomalainen vaihtari tiskijukkailemassa. Tutustuin juhlissa erääseen japanilaiseen naiseen, joka pyysi minut seuraavana päivänä istumaan iltaa Kamogawan varteen kavereidensa kanssa. Niin minä teinkin, ja sekin oli mukavaa. Lempeä syystuuli, lauantainen iloluontoinen puheensorina, rantabaarien valot...

Sunnuntaina näin Kiotoon Nagoyan seutumilta saapunutta kaveriani ja hänen senpaitaan. Sää oli aika sateinen, mutta kävimme kuitenkin Heian-jingu-pyhäkössä ja Nijoo-linnassa sekä tietenkin syömässä. Illalla saapui taifuuni, joka ilmeisesti maanantaiaamuun mennessä oli aiheuttanut jonkun erikoisvaroituksen ja evakuointeja täällä Kiotossa, mutta minä nukuin tyytyväisenä.

Olen myös kierrellyt vähän kauppoja. Täällä on paljon halpoja käytettyjä kimonoita. Tiedättekö missä niitä tätä menoa on myös paljon? Aivan, minun vaatekaapissani. Okei, yhden ostin. Ei ollut kallis. Yukata-kausi alkaa olla ohitse, joten kohta saan kipitellä kimonossani ympäri Kiotoa. <3

Olen myös tehnyt tosiaan kurssivalintani. Kerratakseni vielä,  kv-vaihdon kautta olen siis Japanin kielen ja kulttuurin keskuksen （日本語・日本文化教育センター) opiskelija ja voin ottaa ko. keskuksesta täällä tekemäni testin perusteella määritellyn tason japanin kielen kursseja, muutamia japaniin tai englantiin liittyviä seminaareja sekä Japania ynnä muuta maailmaa käsitteleviä teoriakursseja. Teoriakursseihin vaaditaan myös tietty japanin taso, osaan pääsee heikommalla japanilla ja osalle tarvitaan vankka kielitaito. Tarjolla on myös englanninkielisiä kursseja, jos japani tuntuu liian vaikealta opetuskieleltä.

Doshishassa on kuitenkin mahdollisuus ottaa myös muiden tiedekuntien kursseja, mikäli japanin taso on vähintään 6 (joitakin kursseja myös tasolla 5). Tällöin on ensin selvitettävä netistä, mitä kursseja on tarjolla ja tehtävä lista itseään kiinnostavista kursseista. Sen jälkeen on mentävä Japanin kielen ja kulttuurin keskuksen toimistoon pyytämään tiedekunnittain vihkosia, joissa lukee kurssien viikonpäivät ja kellonajat ja etsittävä koodien perusteella haluamansa kurssit sieltä ja tutkittava sopivatko ne lukujärjestykseen. Sen jälkeen on pyydettävä samaisen toimiston henkilökuntaa katsomaan tietojärjestelmästään, onko kursseille mahdollista osallistua toisesta tiedekunnasta.
Tämän jälkeen pitää saada edelleen ko. toimistosta lupaleima per kurssi, jolle haluaa osallistua. Sitten leimatun paperin voi viedä kurssin pitävän tiedekunnan toimistoon, saada sieltä myös leimat ja palauttaa se takaisin aikaisempaan toimistoon. Ja vihdoin kurssi-ilmoittautumisesi on rekisteröity!

...minulla on ikävä WebOodia.

Tietenkään tätä proseduuria ei ole pakko käydä läpi, jos ottaa vain Japanin kielen ja kulttuurin keskuksen kursseja, joille ilmoittautuminen vaati vain lomakkeen täyttämisen ja palauttamisen yhteen paikkaan.

Itse kuitenkin villiinnyin ja otin valtiotieteellisen tiedekunnan (社会学部) kursseja kaksi kappaletta! 比較メディア論 (Comparative Studies of Media) ja コミュニケーション論 (Theory of Communication). En ole koskaan opiskellut mitään viestintään liittyvää, mutta eihän se nyt niin kaukana voi kielitieteestä olla... eihän?
Saa nyt nähdä pystynkö ainakaan molemmille kursseille jäämään, voi olla aika haastavaa yrittää pysyä perässä opetuksessa, joka on suunnattu kuitenkin japania äidinkielenään taitaville opiskelijoille...　

Japanin kielen ja kulttuurin keskuksesta otin myös kaksi teoriakurssia: 文学で味わう日本 (Exploring Japanese Culture through Literature) ja 応用：言語研究の周辺となるトピックス (Applications: Peripheral Topics for Linguistic Studies).

Eli yhteensä neljä teoriakurssia sekä 11 japanin kielikurssia (yleiskurssi 1-5, sanasto, kirjoittaminen, lukeminen A ja B sekä puhuminen A ja B). Jos minusta ei kuulu vähään aikaan, se johtuu luultavasti vain siitä, etten kykene enää kirjoittamaan suomeksi.

Pahoitteluni ylipitkästä ja kuivasta merkinnästä. Lohdutukseksi kuva kuusta ja vuoresta.

風立ちぬ、いざ生きめやも

Voi hyvä ihme että kuumuutta piisaa. Tänään kävelin keisarillisen puistoalueen ympäri ja olin aivan rätti. Ilma on sellaista polttavaa kiinteää massaa, jonka läpi pitää puskea päästäkseen eteenpäin. Mutta bongasin paljon kauniita lintuja ja löysin pienen metsikön nimeltään Äidin ja lapsen metsä (母と子の森), jossa oli keskellä mökkerö täynnä lasten ja nuorten tietokirjoja, joita sai vapaasti lueskella metsikössä olevien pöytien äärellä. Luin siinä sitten ilokseni lapsille suunnattua Japanin linnut -opasta.

Tuollainen paikka siis. Hyvin hellyyttävä.

Toissa päivänä oli japanin tasotesti, joka koostui oikeastaan pelkästään kieliopista. Alussa oli peruskielioppia ja vaihe vaiheelta se tuli vaikeammaksi. Sen jälkeen oli pitkä ja tuskainen orientaatiotilaisuus, jossa sai paljon papereita (taas) ja infoa monella kielellä (ei suomeksi). Eräs opettaja piti myös puheen siitä, kuinka kaikkien näiden temppeleiden ja pyhäkköjen keskellä on kristillinen Doshishan yliopisto, jonne Jumala on koonnut meidät kaikki ympäri maailmaa, ja lupasi hän myös rukoilla vaihtovuodellemme menestystä. Nyt voin olla turvallisin mielin, kun ympärillä suojelee niin jumalhenget, Buddha kuin Yläkerran Ukkokin.

Eilen oli sitten vielä haastattelu, jossa oli kaksi haastattelijaa ja kolme haastateltavaa ja kysymykset olivat tasoa "Mikä on pääaineesi? Mitä haluat saavuttaa Japanissa?" ja se kesti alle 10 minuuttia.

Tänään tulivat tulokset ja pääsin tasolle 7 (Advanced Level). Tasot ovat siis helposta vaikeaan 1-9, joten seiskataso lienee ihan mielekäs ja haastava. Seiskatasolla saa myös osallistua yliopiston "tavallisille" kursseille eli siis muillekin kuin vaihto-oppilaiden kursseille. Tai saa jo tasolla kuusi ja tasolla viisi joillekin. Mutta saattavat nuo olla silti hieman haastavia. Ajattelin kuitenkin kokeilla ainakin yhtä kurssia, sen saa kuukauden sisällä lopettaa, jos tuntuukin liian vaikealta.

Nyt pitäisi sitten miettiä muutenkin mitä kursseja lukujärjestykseen ottaa. Koska kursseja saa tosiaan kuukauden sisällä aloittamisesta lopettaa, ajattelin ottaa kursseja mahdollisimman paljon ja katsoa sitten, mihin energia ja kiinnostus riittävät.

Kävin myös eilen katsomassa Yuukon, Masamin ja saksalaisen kanssa Ghiblin uuden elokuvan (ja Hayao Miyazakin viimeisen) Kaze tachinu (Wind Rises). Se kertoi Japanin toisessa maailmansodassa käyttämien hävittäjäkoneiden suunnittelijasta ja oli erittäin mielenkiintoinen, suosittelen katsomaan sitten kun se joskus tulee Suomeen. Ihmiskunta on niin traaginen asia. Ihmiset, jotka haluavat luoda jotain kaunista, ja ihmiset, jotka haluavat käyttää sitä pahaan. Toisaalta onko kaikista vaarallisinta kuitenkin välinpitämättömyys? Unohtaminen? Sormien läpi katsominen?

Tänään menen erään tutun syntymäpäiväjuhlille, jotka ovat ilmeisesti parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä.

Tässäpä vielä kuva Kamogawasta, Kioton läpi virtaavasta joesta. Se on ihan tuossa vieressä. Ajatteln mennä sinne maalailemaan joku päivä, jos helteeltä jaksan.

Le Bleue De Mes Yeux

Palattu on Tokiosta rellestämästä! Tai no, ehkä minä en nyt niin kauheasti rellestänyt, mutta...

Lähdin perjantaina yöbussilla Tokioon ja... no, en nyt suosittele kyseistä liikkumistapaa mitenkään erityisen lämpimästi. Se, että nukahtelee usein julkisiin liikennevälineisiin (kuten minä), ei tarkoita, että pystyisi nukkumaan mukavasti seitsemän tuntia käytäväpaikalla. Kello 5:45 bussin saapuessa Shinjukuun kaikki oli hyvin... leijuvaa maailmaa. Silmiä särki, kodittomat nukkuivat vielä pahviensa päällä, juopuneet juhlijat hoipertelivat Kabuki-choon suunnalta, kuohkeahiuksiset seuralaismiehet yrittivät houkutella minua juopottelemaan heidän kanssaan... Päätin kuitenkin lähteä puhdistamaan sieluani Meiji-jinguuhun, erääseen Tokion kuuluisimmista pyhäköistä. En ollut itseasiassa käynyt siellä aikaisemmin, vaikka olen viettänyt miltei vuoden Tokion hoodeilla. Ja sitten vain käppäilin. Kuinka kiehtova Tokio onkaan aikaisin lauantaiaamuna.

Myöhemmin näin erästä japanilaista tuttavaa ja kävin hänen kanssaan siellä sun täällä. Tokio, Tokio, Tokio, siinä on maailman toiseksi surullisin kaupunki.

Ajattelin, että lauantaiyönä olisin saanut nukkua kunnolla, mutta hostellini naapurissa oli karaokebaari ja no, se siitä sitten. Muuten kyllä suosittelen ehdottomasti kyseistä hostellia, Retrometro Backpackers oli sen nimi. Ihana vanha pieni talo, joka oli rempattu kodikkaan omaperäiseksi hostelliksi ja tuoksui puulta.

Sunnuntaina ja maanantaina sain onneksi nukkua tuttavaperheen (=ystäväni vanhan hostperheen) luona kunnon yöunet. Näin myös omaa vanhaa hostperhettäni Funabashissa. Oli mukavaa.  Näin myös paria suomalaista kaveria (en katsokaas kestänyt edes viikkoa puhumatta suomea). Söin suloisessa lounaspaikassa, jonne haluan viedä ihmisiä joskus.

No joo, eipä siitä sen enempää. Tokio on aina yhtä henkeäsalpaava kaupunki, mutta siellä väsyy nopeasti ihmispaljouteen ja henkeäsalpaavuuteen. Olen ihan tyytyväinen, että päädyin vaihtoon tänne Kiotoon.

Tänään olen sitten pyykännyt täällä ja ostanut uuden tyynyn, koska tämä vuokratyynyni on niin kova, että nukkuminen on vaikeaa.

Huomenna on japanin taitotesti, siellä sitten päätetään minkä tason japanin kursseille päätyy.

En tiedä, mistä kirjoittaminen olisi mielenkiintoista. Japani on minulle jollain tavalla toinen koti, enkä tiedä mistä kertominen olisi jännittävää. Voitte laittaa kommenttiosioon toivomuksia, jos haluatte minun kirjoittavan jostain erityisestä asiasta.

Joka tapauksessa esittelen teille uuden ystäväni:

Penpen! <3 Löysin hänet tietenkin Nakano Broadwaylta! Jouduin jättämään pingviinikokoelmani Suomeen, joten pakkohan minun edes yksi oli saada tännekin petiä lämmittämään.

Tässä illankoi naapurissani olevassa Kioton keisarillisen palatsin puistossa (京都御苑). Sen läpi on mukava kävellä metroasemalle tai koululle, mutta kuulemma öisin ei kannata, kun siellä on PERVERTTEJÄ.

Tässä näkymä ikkunastani. Tuo merkki tuolla vuorella palaa joskus loppukesällä, en harmikseni päässyt ihastelemaan sitä.

Tällä viikolla on kaikkea jänskää tekemistä, josta selitän myöhemmin lisää!

Mahtava show.

Huh, pitkiä ovat päivät ilman rutiinia.

Tänään kävin rekisteröimässä osoitteeni virastotalolla (区役所). Nykyään siis ulkomaalaiskortin saa jo lentokentältä ja siihen pitää vain mennä kirjaamaan osoite oman kaupunginosan virastotalolla. Kävelin sinne muutaman kilometrin tsekkaillakseni mestoja ja löysin paljon kivan näköisiä kahviloita sekä ihanan kirpputorin. Itse virastoasiointi ei ollut mitenkään vaikeaa, lappujen täyttämiseen sai mallilapun ja virkailijat näyttivät tarkkaan jokaisen lapun kohdalla mitä kohtia on tarpeellista täyttää. Samaisesta paikasta sain myös sairasvakuutuksen. Hetkeksi tosin hämmennyin kun virastotäti kysyi Kioton murteella, että menisinkö hakemaan toiselta luukulta myös sairasvakuutuksen. Vähän kuin joku olisi yhtäkkiä Kelassa "Ja tahokko nää kans opintotukkee?" tai jotain.

Kotimatkalla törmäsin meidän yliopistossa vaihto-opiskelleeseen Sayakaan, eipä ole iso kaupunki tämä Kioto!

Myös pankissa kävin tänään ja pohdin, että miksi virallisissa papereissa osoitekohta on postimerkin kokoinen? Tai siis on aika vaikeaa tuhertaa ylipitkää osoitettani kanjeilla sellaiseen ihme miniruutuun niin että siitä saa jotain selvääkin. No, kaipa kaikki ovat saaneet selvää, mutta en usko, että maailma tuhoutuisi, jos se kohta olisi hieman tilavampi.

Illemmalla lähdin etsimään kirjastoa, mutta totesin, että olin arvioinut matkan kartan perusteella väärin ja tajusin, etten ehtisi sinne ennen sulkemisaikaa, joten käännyin takaisin ja meninkin kävelemään Kamogawan varteen. Se on siis kaunis joki, jonka varrella on vehreää puistoaluetta. Siellä oli valkoinen pitkäkaulainen lintu kaislikossa. Joku kurki ehkä? Pitää ostaa Japanin lintuja esittelevä kirja. Tai lainata, jos joskus löydän sen kirjaston. Joen varressa oli myös kaksi toisistaan jonkin matkan päässä olevaa miestä, jotka soittivat huilua tai jotain sen tapaista (molemmat erilaista). En ole varma harjoittelivatko he vain itsekseen vai oliko heillä jokin yhteisjuttu, koska huilut sointuivat toisiinsa kyllä hyvin. Mystistä, mystistä.

Huomenna on tosiaan asuntolan orientaatiotilaisuus (ehkä siellä selviää, minne esmes roskat viedään...) ja sitten menen lounastelemaan minua vastassa olleen Yuukon kanssa. Illalla lähdenkin sitten yöbussilla Tokioon! Jeahh!

Vau, viereisestä temppelistä kuuluu jotan... outoa... mongerrusta ja puupalikoiden klaputusta. Aamulla heräsin ala-astelasten lauluun. Ikkunastani näkyy muuten myös vuorelle, jolla on kuuluisa 大-merkki.

Alkuhöpinät

Kiotoon on saavuttu onnellisesti. Sataa ja ukkostaa, taifuuni on tulossa Kyushulta.

Tulin siis eilen Osakan kentälle, ostin lukiovaihdon aikaiseen kännykkääni prepaid-liittymän ja matkasin junalla Kiotoon. Kiotossa raahauduin aseman lähellä olevalle hostellille, söin jotain ja nukuin 15 tuntia. No okei, heräsin siinä välissä ja kävin kävelyllä Kamogawalla, mutta kuitenkin.

Aamulla minua oli Doshishasta opiskelija vastassa, ja hän vei minut asuntolalleni Richard's Houselle. Sinne oli saapunut juuri parahiksi myös toinen vaihto-oppilas, saksalainen. Tapasimme topakan asuntolatätimme, joka näytti hieman paikkoja ja kertoi säännöistä, joista tärkein, huom. tärkein, on se, ettei poikia saa tuoda asuntolaan. Ei esimerkiksi se, ettei saa käyttää huumeita tai rikkoa paikkoja, vaan vaarallisilta pojilta suojautuminen. Isä voi tulla erityisluvalla, mutta silloinkin vain äidin kanssa, koska muuten hän voisi olla keski-ikäinen rakastajasi. Voi voi heitä, joilla on yksinhuoltajaisä.

Joka tapauksessa, huoneeni sijaitsee toisessa kerroksessa ja on erittäin mukava ja siisti. Minulla on parveke (käyttötarkoitukseltaan mysteeri, sillä pyykkejä siinä ei saa kuivattaa) ja ikkunasta näkyy temppelin (?) katto. Asunnossani on pieni vessa ja kylpyamme/suihku, keittiötaso, jääkaappi, pakastin, työpöytä ja -tuoli sekä mukavasti säilytystilaa. Asuntolassa on pyykkitupa, yhteiskeittiöitä sekä oleskeluhuone, joka on auki virka-aikoina. Yliopistolle on noin 10 minuutin kävelymatka ja lähellä vaikuttaa olevan kaikkea tarpeellista, kuten kauppakatu, postitoimisto, 100 jenin kauppa, kimonokoulu ja lautapelikahvila. Markettiin on ehkä vartin matka.

Jo Suomen päähän sain kaikenlaista tarpeellista paperia ja tässä päässä vielä vähän lisää. Kävimme tänään syömässä ja pakollisilla ostoksilla minua vastaan tulleen opiskelijan Yuukon, saksalaista vastassa olleen Chihiron sekä saksalaisen kanssa. Huomenna olisi tarkoitus mennä makselemaan vuokraa postitoimistoon ja patjasettiä pankkiin (mikseiköhän sitä voi maksaa postissa?) sekä rekisteröitymään virastotalolle.

Voi niin nopiaa tulee pimiää. Asuntolamme seinillä on lappuja "Beware of the perverts!"

Hassu juttu, kun kävin tänään aamupalalla leipäkauppakahvilassa, siellä alkoi ranskalaisten kappaleiden välissä yhtäkkiä soimaan joku suomalainen kaunis kappale. Minusta se oli jotenkin hienoa.

Tässä muutama kuva huoneestani.