腹が減っては戦ができぬ

Viikonloppuna kävin Gokojingu-jinjassa (御香宮神社) matsurilla, jolla juhlittiin hedelmällisyyden jumalattaren syntymäpäiviä ja tarjottiin ilmaista sakea, joka tekee kauniiksi ja onneliseksi ja sitä rataa. Matsuri-idea oli hoodeilta kotoisin olevan Masamin ja saimme hienon porukan, joka koostui japanilaisesta, italialaisesta, neljästä suomalaisesta ja kolmesta kiinalaisesta. Matsurilla heiluteltiin hienoja hanagasoja eli ööh... kukkaissontsia, ne kai edustivat jotain aluetta per sontsa.

Matsureita ei niin hirveästi syksyisin harrasteta, joten oli kiva käydä noin vilkkaalla matsurilla. Ajateltiin, että oltaisiin menty jonnekin vielä yksille, mutta sitten ahdistuimme liikaa yöjunien olemassaolemattomuudesta ja hajaannuimme kotikulmillemme. Meitä jäi kuitenkin kolme kiinalaista, italialainen ja minä Imadegawan metriksellä ja päädyimme sittenkin metriksen lähellä olevaan hassuun hiljaiseen paikalliseen. Siellä oli neljä paikallista nousuhumalaista, joiden kanssa meillä oli hauskaa.

Sunnuntaina tuttavani tuli Tokiosta Kiotoon käymään ja kiertelimme Kiotota. Näin peräti kaksi hääseremoniaa. Japanilaisessa kalenterissa on kuudenlaisia päiviä, joista yksi tyyppi on dai-an (大安) eli "suuri turvallisuus". Se on luonnollisesti japanilaisten suosituin päivä mennä naimisiin. Sunnuntaina oli dai-an, siksi oli paljon hääseremonioita. Tässä yksi salakuvattuna. Hääpari on punaisen sontsan alla.

Tänään oli tai-iku no hi (体育の日）eli liikunnan päivä, joka on kansallinen lomapäivä. Poikkeuksena yksityiset yliopistot. Mitään lomaa ois halunnukaan. Kävin tokiolaisen tuttavani kanssa kuitenkin koulupäivän jälkeen Arashiyamalla. Hieno mesta. Siellä oli joella soutuveneitä ja aloin brassailemaan soututaidoillani (kuuluisat ovat!), joten päätimme lähteä soutelemaan, mutta valitettavasti soutuveneiden vuokrauspiste ehti juuri mennä kiinni nenämme edestä... Kovin pettymyksellistä. Mutta kävelimme bambumetsässä, se oli häkellyttävän upeaa!

Kiinalaisen mörähtelevän opettajan luetunymmärtämiskurssi on huippu. Olemme lueskelleet siellä tekstejä japanilaisen lukion äidinkielen kirjoista ja analysoineet niissä käytettävää retoriikkaa ja typeriä steretypioita sun muita. Lisäksi opettaja kertoo välillä mitä sattuu mistä sattuu, mikä on usein rutkasti opettavaisempaa kuin oppikirjojen ihaileminen. Muuttuuko muuten suomalaisissa uutisissa äänenlaatu eri aiheista puhuttaessa? Esimerkiksi puhutaanko EU-suhteista eri äänensävyyn kuin Venäjä-suhteista?

Joskus mietin tatemaen (julkisivurooli) ja honnen (sisäiset ajatukset) käsitteitä ja sitä, että ovatko ne nyt sitten niin erityisiä juuri Japanille. Kyllä Suomikin on sellainen "voisin ehkä tullakin (eli en)" -kulttuuri. Eikö koko ihmisyys ole yhtä näytelmää ja roolien täyttämistä. Toisaalta niin, kaipa honnessa ja tatemaessa on kyse niiden tietyntyyppisestä toteuttamisesta, jota ei ehkä joka maailmankolkassa harrasteta.

Lainasin Kalevalan japaninnoksen yliopiston kirjastosta. Pitänee mennä kotiuduttua folkloristien kuuluisalle Kalevala-kurssille, on Kalevala sen verran hauska juttu kuitenkin.

Minusta tuntuu, että Kiotossa kaikki on kuuluisaa. Kioton kuuluisa vihreä tee, pikkelsit, japanilaiset makeiset, silakat, udon, kalaruoat, tofu, sipuli... Itseasiassa uskon, että tämä on joku typerä käytännön pila, jossa jokaisen ruoka-aineen etuliitteeksi laitetaan "Kioton kuuluisa". Japanissa kaikki myy paremmin, jos se on jonkin alueen kuuluisaa jotain.

Kiotolaiset ovat myös japanilaisista eniten leipää syöviä tallustajia.

Japanissa ei ole hirveästi jogurtteja, mutta ihan parhaita ovat jogurtit, joissa on aloe vera -paloja. Niitä aamuisin syön.

Näin se arki rullaati rullaa.