自分を失ってしまう

Tänään on ollut tosi britteinsaarimainen ilma. Sateinen ja sumuinen.

Viime viikonloppuna löysin suomalaista leipää myyvän leipomon nimeltään Kiitos Leipomo. Sieltä sai myös karjalanpiirakoita.

Ja olen selvästi päättänyt olla kovan luokan japanilaisen perinteisen esitystaiteen harrastaja, sillä kävin katsomassa tällä kertaa rakugoa (落語) eli perinteistä japanilaista lavahuumoria. Se oli hulvatonta, eikä kovin kallistakaan. Idea on siis, että lavalla on kerrallaan yksi esiintyjä kimonossa tai vastaavassa polvi-istunnassa kertomassa tarinaa. Hän esittää äänensävyjä vaihtamalla kaikki tarinansa roolit ja käyttää välillä apuvälineenä liinaa ja viuhkaa. Lopussa on tarinan "pudotus" eli yllättävä koominen juttu, jossa on koko tarinan hauskuus. Toki tarinassa on hauskoja kohtia sitä ennenkin, mutta lopun pudotuksesta koko lajin nimi tulee. Perinteisesti rakugo on ollut miesten esitystaidetta, mutta nykyään naisiakin on kuulemma alalla, tosin hyvin pienissä määrin.

Maanantaina alkoivat työt! Pidän siis joka maanantai eräälle japanilaisnaiselle suomen kielen yksityistunnin osakalaisessa kielikoulussa. Opiskelija vaikutti motivoituneelta. Hän aikoo hakea Helsingin yliopistoon englanninkieliseen maisteriohjelmaan, ja on tehnyt viisaan päätöksen opiskella suomea arjessa pärjäämisen vuoksi. Ensi maanantaina pidän myös kokeilutunnin mahdollisesti suomen kielen opiskelusta kiinnostuneille sekä välillä sijaistan muita opettajia, joille tulee esteitä. Itsestään selvää, mutta vaikuttaa täydelliseltä työltä. Tosin ensi maanantaina voisin olla hyppäämättä väärään junaan ja päästä Osakasta ihmisten aikoihin kotiinkin...

Keskiviikkona kaverini Mimosa tuli käymään Kiotossa, joten hengailin hänen kanssaan keskiviikkona ja torstaina. Mimosa toi Kiotoon auringon ja kun saatoin hänet bussille, alkoi sataa välittömästi... Oli kivaa höpistä suomeksi.

Mitäköhän muuta minä olen tässä tehnyt? Parina iltana taiwanilainen naapurini on tullut huoneeseeni ja olemme jutelleet iltamyöhään asti. Asuntolassa asumisessa on puolensa. Yhtenä iltana toinen taiwanilainen naapurini tuli myös huoneeni läpi päästäkseen parvekkeen kautta huoneeseensa, koska oli kadottanut avaimensa...

Viime viikon kielitieteen luennolla oli vieraileva professori luennoitsemassa. Hän oli jonkun yliopiston japani vieraana kielenä -opettajien koulutuksesta vastaava proffa, mutta hänen luentonsa ei ollut kovin kummoinen. Opimme mm. japanilaisen kulttuurin olevan erilainen kuin muiden maiden kulttuurit! Koska nimenomaan japanin kulttuuri vs. jäljelle jäävän maailman yhteinäinen kulttuuri. Opimme myös perinteisiä japanilaisia ajatuksia, kuten "jos joku lyö sinua oikealla poskelle, käännä hänelle vasenkin" ja "puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa". Huomautin hänelle poskijutun olevan Raamatusta ja vaikenemisjutun aika maailmanlaajuinen sanonta, jonka alkuperä on kyllä todennäköisemmin jossain Intiassa tai Lähi-idässä kuin Japanissa. Professori oli huomautuksistani aidosti hämmentynyt. Melkoisen posketonta. Mutta japanilaisen kulttuurin ehkä ominaisin piirre on ottaa tapoja/kirjoitusmerkkejä/keksintöjä muista kulttuureista ja tehdä niistä japanilaisversioita.

Lisäksi minusta ei tunnu kyllä, että Japanissa harrastettaisiin kauhesti toisen posken kääntämistä. Kuolemantuomio ja kaikkea. Kuolemantuomiosta oli keskustelua tänään väittelytunnilla ja olin luokkamme ainoa, joka ei kannattanut sitä. Onneksi emme pitäneet mitään virallista väittelyä siitä. Vaikka siinä olisi voinut olla tilaisuuteni poistaa kuolemantuomio Kiinasta, Taiwanilta, Etelä-Koreasta, Japanista, Thaimaasta ja Intiasta.

Olen lukenut nyt Kanae Minaton kirjaa Shoojo (少女, suom. "tyttö").  Se on mielenkiintoinen kertomus empatiakyvyttömyydestä, kusettamisesta ja väärinkäsityksistä. Olen aikaisemmin lukenut samaisen kirjailijan bestsellerin Kokuhakun, josta on tehty leffakin. Sekin käsittelee ihmismielen karseuksia.

Suupieliini on tullut omituiset haavaumat, enkä keksi mistä se voi johtua. Ostin jotain lääkerasvaa, jonka merkki on Rohto. Se ei voi olla huonoa, kun sillä on noin hyvä nimi.

Tänne on tullut jo kunnon syksy, eikä ulos sovi lähteä ilman kaulaliinaa. Vaihdoin myös kesäpeittoni syyspeittoon. Syyspeitto on ihanan pehmoinen. Yhtenä iltana laitoin jopa suihkun jälkeen hetkeksi lämmittimen päälle, kun kylmäsi. Japanissa (Hokkaidoa lukuun ottamatta) on varmaan taloudellista rakentaa, kun kukaan ei oleta, että talot tarvitsisi eristää. Olisikohan se loppupeleissä kuitenkin halvempaa eristää talot kuin lämmittää niitä tehottomasti kalliilla sähköllä? Joku alan ihminen voisi tutkia tätä. Itse ajattelin tutkia kaikkea turhaa kuten kaunokirjallisuuden suomentamista japanista.

 Yomiurissa (Japanin suurin sanomalehti) oli muuten tiistaina juttu suomalaisen koulutuksen joustavuudesta. Se käsitteli kymppiluokkasysteemiä, koulun aloittamisen myöhäistämismahdollisuutta ja luokalle jättämistä. Totta kai ihailevaan sävyyn, ei kai Suomen koulutuksesta täällä muuhun sävyyn voi kirjoittaa. Siinä kävi kuitenkin myös ilmi, että vaikka Japanissa on opetuslainsäädännöllisesti mahdollisuus jättää oppilas luokalleen, sitä ei yleensä tehdä. Kaikkien pitää mennä samaa putkea pitkin, pysyi perässä tahi ei.

Usein mietin, että pystynköhän enää ikinä ystävystymään kenenkään kanssa oikeasti.